Siemenjyvä

"Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin; mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää." (Joh.12:24)

Siemenjyvä kylvetään maahan. Kun se saa kosteutta, se turpoaa ja halkeaa. Uusi elämä koittaa. Itu työntyy esiin. Se on Jumalan ihme.

Siemenjyvän täytyy kuolla, jotta se itu kasvaisi. Siinä on jotakin karua ja kaunista, että se kova kuorikin täytyy murtua.

Jesajan kirjan luvussa 53 kerrotaan Jeesuksesta, joka kuoli minun edestäni. Hänen täytyi kuolla, jotta voisin elää Jumalan lapsen elämää. Ja vieläpä Hän halusi kuolla edestäni!

"Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta." (Jes.53:12)

Uskovakin tarvitsee Jumalan Sanan kosteutta kasvaakseen.

Kiusauksissa

"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä," (Joh.1:12)

"Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää." (1.Kor.10:13)

"Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne." (Hebr.12:3)

Oli eräs pyöräilijä joka oli omistautunut harjoittelemaan maailmanmestaruuskilpailuihin. Olkoon hänen nimensä Matti Meikäläinen. Matti oli usein kiusauksissa, mutta kun hän treenasi ja oli kilpailuissa, kiusaukset pysyivät poissa. Kun maailmanmestaruuskilpailujen alkuerissä kiusaukset kuitenkin iskivät päälle, totesi Matti heti niille olevansa huippu-urheilija, ei hän voinut mitenkään häiriintyä, koska tässä oli nyt meneillään TOSI TÄRKEÄ juttu. Niin hän keskitti ajatuksensa entistä selvemmin tulevaan starttiin.

Ehkä tämä oli vähän lattea esimerkki, mutta siinä on jotakin mikä puhuttelee minua. Joku minua viisaampi on sanovat, että se mitä me olemme, määrittää sen mitä me teemme eikä päin vastoin. Minäkin voin todeta kiusauksissa, että olen nyt Jumalan lapsi. En minä nyt lähde mihinkään hölmöyksiin.Koska tämä on TOSI TÄRKEÄ juttu. 

Kuinka saada synnit anteeksi?

Jumala voi antaa anteeksi ylen raskaat synnit (Ps.65:4). Tähän liittyy kääntyminen Jumalan puoleen. "Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta." (Jes.55:7). Psalmissa 130 sanotaan, että "Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus." Eli minä syntinen tulen Jumalan tykö. Jakeessa Joh.14:6 sanotaan, että tie Isän Jumalan luo käy Jeesuksen kautta. "jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan." (Ef.1:7) Ja minä tunnustan Jumalalle syntini. "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1.Joh.1:9).  "- Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä" (Ilm.1:5)

Nämä ovat armollisia sanoja, sillä minä ja sinä saamme rohkeasti lähestyä Jumalan armoistuinta ja todella luottaa siihen, että uskossa Jeesukseen meidän syntimme ovat anteeksi annetut (ks.Hebr.10:19-23).

Minä olen se, joka puhun sinun kanssasi

Jeesus on Jumala (mm. Joh.1:1, 14)

"Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan," (1.Kor.15:1-4)

Kun pimennossa elävä ihminen ottaa vastaan Kristuksen evankeliumin, on kyseessä aina Jumalan ihme. "Usko tulee siis kuulemista, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta." (Room.10:17). Kyseessä ei ole jaarittelu vaan suora Sana Totuudesta.

Otsikko jakeesta Joh.4:26, jossa Jeesus sanoo samarialaiselle naiselle olevansa Messias, Kristus.

Kuoleman porteista Siionin porteille

Ollaan hetki Jumalan Sanan äärellä. Se on tervettä tässä sairaassa maailmassa. Olen lukenut psalmia yhdeksän, tässä siitä muutama huomio.

Jumala on ihmeitä tekevä Jumala. Hän tekee ihmeitä sinunkin elämässäsi. Tiedätkö, Jumala todella rakastaa sinua. Hän välittää sinusta miltä sinusta tuntuu ja miten sinä voit. Hän ei ole etäinen Jumala, vaan läheinen. Jumalan valtasuuruuden alla ja Hänen suojeluksessaan voimme riemuita, ilolla veisata Hänen nimensä kiitosta. Kun meille elämässä tulee vastoinkäymisiä, niin meillä on puolustaja. Jumala puolustaa uskovaa ja lisäksi ajaa hänen asiaansa. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? (Room.8:33). "Niin Herra on sorretun linna, linna ahdingon aikoina. Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat; sillä sinä et hylkää niitä, jotka sinua etsivät, Herra." (Ps.9:10-11). Pietarilaiskirje puhuu Kristuksen tuntemisesta: "Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta." (2.Piet.1:2).

Jumalan ihmeellisyys tulee ilmi etenkin silloin kun Jumala nostaa ihmisen kuoleman porteista Siionin porteille (Ps.9:13). Se jos mikä saa uskovan ylistämään ja veisaamaan. Köyhää ei unohdeta, kurjan toivo ei ole turha. Jos sinulla on ollut rankka aika elämässäsi, voit yhtyä Daavidin rukoukseen Psalmissa:

"Armahda minua, Herra, katso, kuinka minun vihamieheni minua vaivaavat, sinä, joka nostat minut kuoleman porteista, että minä julistaisin kaikki sinun ylistettävät tekosi, tytär Siionin porteissa, riemuitsisin sinun avustasi." (Ps.9:14-15) Ja tiedätkö, tämä apu on pelastus.

Palaa

Anna Kristuksen sovitusveren puhdistaa itsesi. Salli Jeesuksen tulla tykösi. Anna Hänen tehdä mitä tehdä pitää. Älä juokse enää karkuun sitä faktaa, että Jeesus on kuollut syntiesi tähden, Hän on kuollut, ja noussut kuolleista. Hän on ylösnoussut Jumala ja todellinen. Hän elää. Hän on yhtä voimallinen tänään kuin 2000 vuotta sitten. Hän on suuri ihmeitä tekevä Jumala. Hän uudistaa sinut, Hän ravitsee sinut. Hän antaa kaiken mitä elämässäsi tarvitset. Ja ennen kaikkea: Hän antaa rakkautta, YLITSEVUOTAVASTI. Jumalan rakkautta ja elämän.  Halleluja! Jos olet etääntynyt Jumalasta, palaa takaisin. Sitä sanotaan kääntymiseksi.

Luonnottomasta luonnollinen

Psalmissa 5 korostuu ero jumalattomien ja jumallisten välillä. Ero on kuin kuoleman ja elämän. Jumalallinen on uskova joka uskoo Jeesukseen Kristukseen. Jeesus on ainoa tie Jumalan luokse kuten pyhässä Raamatussa sanotaan (Joh.14:6). Taivaaseen on yksi tie.

Onko se sinusta epäoikeudenmukaista, että vain Jeesukseen uskova pelastuu, vaikka maailma on täynnä jumalia? Haluaistko sinä, että ne ihmiset, joiden nimi ei ole elämän kirjassa, säästyisivät tuliselta järveltä (Ilm.20:15)? Haluaisitko sinä, että samaa sukupuolta olevat voisivat vapaasti mennä Jumalan silmien alla naimisiin ja liittyä yhdeksi lihaksi rakkauden tähden?

Meillä ihmisillä on omia ajatuksia, omia mieltymyksiä ja omia tarpeita. Me niin mielellämme muuttaisimme Jumalan pyhää Sanaa vastaamaan omia tarpeitamme ja näkemyksiämme. Me haluaisimme muovata Jumalaa haluamiksemme, ottaa Jumalan kuin kaapista tarpeen mukaan ja käyttää Häntä niinä hetkinä kuin aikatauluumme sopisi. Me haluaisimme valita Jumalan kuin supermarketista. Toisinaan meillä on jopa halua olla Luoja ja päättää elämästä ja kuolemasta. Samaan aikaan me voimme puolustaa liito-oravaa ja kamppanjoida ihmisen alun murhaamisen puolesta. Tämä maailma on mennyt päälaelleen. Ihminen on tehnyt luonnottomasta luonnollisen. (Room.1)

Jumalattoman kurkku on avoin hauta (ps.5:10). Se on kuolemaa täynnä. Sieltä nousee kirous ja kutsu riettauden lätäkköön (1.Piet.4:4). Kaikki tämä vailla Jumalan pelkoa (Room.3:18). Koska itse olen syntinen, en voi tuomita ketään. Voin vain todeta, että olen täysin Jeesuksen sovitusveren varassa. Se mitä voin, on kertoa Jeesuksesta maailmalle joka vastustaa sitä enenevässä määrin. Jos kirkossa tai seurakunnan tilaisuudessa tai missä tahansa missä kristityt kokoontuvat, ei kuule sanaa Jeesus, on jotakin pahasti pielessä. Sillä ei ole väliä, vaikka koko kirkko tyhjenisi ihmisistä, kunhan vain koko totuutta julistetaan Raamatun mukaisesti ja suoraan. Vaikka kirkko ensin tyhjenisi, aikaa myöten se taas täyttyisi janoisista ihmisistä - eikä kirkko enää olisi sirkus tai markkinapaikka.

Jumala on pyhä. Ennemmin katoaa tämä maa kuin Jumalan Sana. Jumalan edessä heittäydytään maahan, koska se on vakain tila pyhyyden edessä. Kaikki mitä Jumala Sanassaan sanoo on oikein ja hyvin. Jumala ON. Jumala on olemassa sinun tai minun uskostani tai mielipiteistä riippumatta.

"Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut." (Matt.5:18)

Ihminen tarvitsee pelastuakseen henkilökohtaista ratkaisua vastaanottaa Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Vauvakaste ja paikallisseurakunnan jäsenyys ei pelasta ihmistä. Tarvitaan usko Jeesukseen.

"Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;" (Room.10:9)

"Ja iloitkoot kaikki, jotka sinuun turvaavat, ja riemuitkoot iankaikkisesti. Suojele heitä, että sinussa iloitsisivat ne, jotka rakastavat sinun nimeäsi. Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä armollasi niinkuin kilvellä." (Ps.5:12-13)


Pyhällä tiellä

"Minä käyn levolle ja nukun; minä herään, sillä Herra minua tukee. En pelkää kymmentuhantista joukkoa, joka asettuu yltympäri minua vastaan." (Ps.3:5-6)

Mitä siinä tilanteessa voi tehdä, kun huomaa, että ei mitenkään voi selvitä tilanteesta omin voimin? Vastustus käy päälle, eikä pakoon pääse. Daavid Luotti ja uskoi Jumalaan. Hän sanoi: "Mutta sinä, Herra, olet minun kilpeni, sinä olet minun kunniani, sinä kohotat minun pääni." (Ps.3:4)

Kun ajattelen kymmentuhatpäistä vihollisjoukkoa ympärilläni, muistan myös, että elämäni on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa (Kol.3:3). Jumala on uskovan lähin turva. Hän turvaa sydämeni, pääni, taustani, sivustani, yläpuoleni, alalapuoleni ja vieläpä sisimpänikin. Voin todella nostaa pääni, sillä Jeesus on minun kanssani. Hän on se joka on pelastanut minut kadotuksen tieltä, nostanut turmion kuopasta, tuonut pimeydestä valkeuteen ja asettanut elämän tielle.

"Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan. Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat." (Jes.35:8-9)

Jeesus on uskovan kanssa!

Autuaat ovat kaikki, jotka Häneen turvaavat.

Psalmissa 2 esiintyy levotonta kansojen liikehdintää. Pakanakansat liittoutuvat Herraa vastaan.

"Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan:
'Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä'" (Ps.2:2-3, vrt.Ilm19:19).

Yritys tehdä tyhjiksi Jumalan päätökset, on tietysti naurettavaa, sillä Herra on Kuningas, Jeesus Kristus, jonka edessä tulee kaikkien alistua.

"Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni". (Ps.2:6)

"Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat." (Ps.2:12)

Jakeen 3 kahleet kertovat ihmisten halusta päästä Jeesuksesta eroon. On hämmästyttävää, ja suorastaa järjen vastaista, että tällaista halua on olemassa.Tuskin kukaan joka on maistanut Herran hyvyyttä, voi tätä käsittää. Toisaalta Sana sanoo:

"Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, 'on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi' ja 'kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi'. Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin." (1.Piet.2:7-8)

 Ap.t.4:25-27, 13:32-33 ja Hebr.5:5 tuovat esiin Psalmin 2 Jeesuksen. On suurta armoa, että meillä on tällainen Jumala johon voimme turvautua oli meillä hätä tai ei.

Janoan Jumalan tahtoa Hänen Sanassaan

”Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!
Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy. Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa. Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa. Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu.” (Ps.1)

Se, että uskova joskus lankeaa, on tosiasia eikä sitä pidä kieltämän. Uskovakin on syntinen. Mutta lohtu on siinä, että uskova Jeesuksessa Kristuksessa ei jää päälistelemään sille harhatielle minne on jostakin syystä ajautunut. Päinvastoin, hän katuvana janoaa Jumalan tahtoa Hänen pyhässä Sanassaan. Hän haluaa, että hänen tahtonsa olisi kaikessa Jumalan tahdon mukainen. Niinpä hän janoaa juurillaan sitä elävää vettä minkä partaalle Jumala on hänet istuttanut. Jumala ruokiii Sanallaan ja sitä on hyvä mutustella yöt ja päivät. Jumalan puhdas Sana myös hoitaa uskovaa  - kaikilla elämän aloilla. Kuinka päinvastaista onkaan jumalattoman ontot kulissit joita hän omin voimin on pystyttänyt. Ne ovat kuin akanoita, roskaa minkä tuuli vie. 

Ihmiset näkivät ja todistivat

Pietari todistaa:
”Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.
Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.
Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.” (Ap.t.10:39-42)

”Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa.” (2.Piet.1:16)

Paavali todistaa:
”Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.” (1.Kor.15:6-8)

Johannes todistaa:
”Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta-
ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille-
minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.” (1.Joh.1:1-3)

Luukas todistaa:
”Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa,
hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkun hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut,
ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta.” (Ap.t.1:1-3)

ks. myös esimerkiksi Luuk.1:1-3, Joh.20:30-31, 1.Piet.5:1, Ap.t.1:9, 2:22, 26:24-28
**
"Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!" (Joh.20:29)

Ojennettu käsi

”Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?” (Jes.53:1)

”Miksi ei ollut ketään, kun minä tulin, miksi ei kukaan vastannut, kun minä huusin? Onko minun käteni liian lyhyt vapahtamaan, olenko minä voimaton auttamaan? -” (Jes.50:2)

Jakeessa Room.10:21 Jumala aivan kuin ojentelee käsiään uppiniskaista kansaa kohden.

Jumala ei ole voimaton auttamaan. Hän haluaa, että sinä tartut ojennettuun käteen. Jesajan jakeessa 53:1 Herran käsivarsi on Jeesus Kristus.  Siihen on hyvä tarttua, sillä Jumalan ote pitää. Hänen käsivartensa on iankaikkinen (5.Moos.33:27). 

Kaikkia muita nimiä korkeampi

”Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva.” (Jes.52:13)

Jeesus on enkeleitä (Hebr.1:4), Moosesta (Hebr.3:3) ja katoavia pappeja suurempi (Hebr.7:23-28). Itse asiassa Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt.28:18). Ymmärrätkö: Kaikki valta. Hänen nimensä on kaikkia muita nimiä korkeampi (Fil.2:9). Kun jakeessa Jes.52:13 puhutaan Jeesuksesta palvelijana joka on nouseva ja sangen korkea oleva, niin tämä on kylllä sangen totta! 

Lähetystyöstä

Tässä linkki sivulle, missä pastori Sirviö puhuu lähetystyöstä.
http://salo.ggwo.fi/2016/08/pastori-matti-sirvio-puhuu-lahetystyosta.html

ps. tallenne on jo vuosien takaa.

Eteenpäin

Jumala on antanut minulle jotakin uutta. Ja iloitsen siitä. Tämä uusi näkyy siinä, että Hän johdattaa minun askeleni vieraiden ihmisten luokse. Hän antaa minulle sanat. En ymmärrä miten tämä on auennut näin. Että siis voin rauhassa mennä vieraan ihmisjoukon tai yksinäisen ihmisen luokse ja alkaa keskustella, ilman että itse itseäni jotenkin asiassa patistelisin tai asiaa häpeilisin; Muutama Sana Jeesuksesta ja traktaatti miten Herra johdattaa. Oikeasti siinä ei pitäisi olla uskovalle mitään ihmeellistä, mutta on se vain ollut suuri kynnys. Nyt Jumala on ottanut tuon esteen pois. Kiitos Herralle. 

Uskova ei ole yksin

Psalmeissa on paljon Jumalan lupauksia. Jumala lupaa mm. kuulla, auttaa ja pelastaa. Jumala on armollinen ja Hänen puoleensa kääntyvän turva; Jumala on kilpi, kallio, suoja ja linna.

Elämänsä ahdistuksissa ihminen voi oikeasti kokea psalmin 88 sanoin että ’pimeys on minun ainoa tuttavani’. Mihin synkkyyksiin voikaan ihmislapsen tie ajautua! Ei ystäviä, ei tovereita – vain pimeys.

Tässä pimeyden tilassa voi ihmissydän huutaa äänetöntä huutoaan Jumalan puoleen. Ja on ihmeellistä, että tässä tuskassa huutaja ei enää ole yksin! ”Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.” (ps.91:15)

Uskova ei ole yksin. Jeesus voi auttaa häntä, koska Hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu (Hebr.2:18). 

”Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pelasti heidät heidän ahdistuksistaan.
Hän vei heidät ulos pimeydestä ja synkeydestä, hän katkaisi heidän kahleensa. Kiittäkööt he Herraa hänen armostansa ja hänen ihmeellisistä teoistaan ihmislapsia kohtaan.” (Ps.107:13-15)

Älä anna muruja vaan lähde täysillä seuraamaan Jeesusta!

Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä

”Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä,
Älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa,
jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta; sentähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: 'Aina he eksyvät sydämessään'; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni; ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'." (Hebr.3:7-11)

Jakeessa 4:11 puhutaan tottelemattomuuden esimerkistä.
Mitä on tottelemattomuus? Eikö se ole sitä, että ei totella. Ei totella mitä Jumala sanoo. Hebrealaiskirje kehottaa tarkkaamaan sydäntä (3:12). Siitä ihan kuin tihkuu kysymykset: Olenko minä hereillä? uskonko minä Jumalaan? uskonko mitä Jumala sanoo ja lupaa? Kuulenko mitä Hän sanoo Sanassaan? ja jos kuulen, niin taivunko luottavaisena sanan mukaan?

Hebrealaiskirje on todennäköisesti kirjoitettu juutalaiskristityille. Siis uskoville. Ja silti siinä varoitetaan, että sydän ei paatuisi. Uskovien tulee olla hereillä ja nöyrtyä Jumalan väkevän Sanan edessä. Tämä juuri on lääke siihen, jos uskova on menettänyt rauhansa.

Rukous ja Jumalan vastaus

"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil.4:6-7)

Näin mukavan unen, missä tapahtui paraneminen Jeesuksen nimessä.
Unessa naisella oli vasemmassa alhaalla vatsassa kyljen puolella jatkuva pistos. Kyseessä oli joku krooninen vakava sairaus. Nainen suostui että hänen paranemisensa puolesta rukoillaan. Jeesuksen nimessä nainen parani. Nainen ei ollut uskoa, että hengittäminen ei enää tuottanut pistosta. Sitten ylistettiin ja kiitettiin Jumalaa.

Jumalalle kaikki on mahdollista. Mahdotonkin sairaus voi parantua, taittunut jalka suoristua jne. Tässä rukousasiassa tarvitaan tietenkin Jumalaa, Hänen johdatustaan ja viisauttaan. Sillä ensinnäkään kaikki ihmiset eivät halua parantua. Toisekseen ihminen joka on sairas, on voinut jo parantua vaikka mistä muusta sairaudesta ja hänen nykyinen tilansa voi olla valtavien Jumalan ihmeiden riemuvoitto. Tahdon sanoa, että minun silmissäni tai sinun silmissäsi sairas ei välttämättä ole sairas niin kuin minä tai sinä ajattelemme.  

Tulisi myös olla selvillä se, että Jumalan rukousvastaus voi olla myös EI. Ja se on yhtä hyvä vastaus kuin KYLLÄ, sillä Jumalan tahdon toteutuminen on aina OIKEIN ja HYVÄ. 

Tämä on iso asia, ja tätä on oikeasti hyvä pohtia seurakunnissa. Karmein tilanne on, jos esimerkiksi pyötätuolipotilaalle aletaan puhua uskon vähyydestä jos hän ei heti rukouksen jälkeen nouse tuolistaan tanssimaan. Mielestäni se on suoranaista Jumalan pilkkaa ja Suuren Jumalamme ei-vastauksen halveksuntaa. On täysin selvää, että Jumalalla voi olla ihmisen ymmärrystä suurempi tarkoitus sillä, että joku jää sairaaksi Jumalan katsomaksi ajaksi. 

Kaikki tapahtuu Jumalan aikataulun mukaan, ei sen mukaan mitä seurakunnan tilaisuuden ohjelma-aikatauluun on printattu. 

Olen nähnyt Jumalan parantavan heti rukoustilanteessa, vasta myöhemmin ja olen nähnyt kuinka Jumala on sanonut "Ei". Kaikki mitä Jumala tekee on oikein ja hyvä. Halleluja! Kiitos Jumalalle.

"Rukoilkaa lakkaamatta." (1.Tess.5:17)

Rauha, armo, rakkaus ja toivo

Raamatun jakeissa Room.5:1-5 kerrotaan mm., että Jeesuksen uskovalla on rauha Jumalan kanssa (5:1), hän on armossa (5:2), hänellä on toivo joka ei saata häpeään ja hänen sydämeensä on vuodatettu Jumalan rakkaus (5:5).

Jos kysyy keneltä tahansa ihmiseltä, että haluaako hän elämäänsä rauhan, rakkauden, toivon ja armon, niin luulisi monien vastaavan, että ilman muuta se on juuri sitä mitä halutaan. Kun sitten kysyy, haluaako hän vastaanottaa Jeesuksen elämäänsä, syntyykin aikamoista epävarmuutta. Miksi? Koska jostakin käsittämättömästä syystä kaikki eivät pidä Jeesuksesta vaikka juuri, ja vain, Hänen nimessään on pelastus (Ap.t.4:12).

Uskovalla on rauha Jumalan kanssa. Kyse ei ole tuntemuksista eikä olosuhteista vaan jostakin syvemmästä. Uskova ei ole sodassa Jumalaa vastaan. Uskova on julistettu Jumalan edessä syyttömäksi. Kristuksen toimittama puhdistus synneistä on ja pysyy (Hebr.1:3). ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.” (Room.8:33)

Millainen on toivo joka ei saata häpeään (Room.5:5)? Se on varma toivo. Toivo joka on ankkuroitu Kristukseen. ”Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti,” (Hebr.6:19)

Ennen kuin tulin uskoon, luulin oikeasti, että vapaus on sitä, että saa rypeä synnissä. Ihmiset voi oikeasti ajatella näin. Mutta se on suurta harhaa. Sillä silloin ihminen on pimeydessä eikä hän näe yhtään mitään muuta kuin pimeyttä. Hän saattaa esimerkiksi ajatella ihan vilpittömästi, että kaikki on hyvin. Totuus kuitenkin on, että ilman Jeesusta ihminen elää pimeydessä.

”häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.” (Kol.1:13)

On suurta armoa elää armossa (Room.5:2). Ja koska uskovaa on kohdannut niin suuri armo, voi hän olla armollinen myös muille. Se on: Kertoa totuus ja rakastaa.


Israelissa

”Sinä olet minun suojani ja kilpeni, sinun sanaasi minä panen toivoni.” (Ps.119:114)

Minulla oli mahdollisuus käydä Israelissa elämäni ensimmäisen kerran. Tässä joitakin asioita jotka koskettivat minuun kulkiessani Jerusalemin katuja ja käydessäni Kiryat Tiv’onissa.

Vaikka ilmassa oli jännite väkivallantekojen tähden, olivat perheet ulkona kaikessa rauhassa viettämässä aikaa. Ihmiset kävivät lenkkeilemässä pimeän tullen ilman viiletessä, lapset juoksivat vanhempiensa takana vailla pelkoa.  Ja miksi pelätä kun Jumala on kansansa kanssa? Kävellessäni pitkin Jerusalemin katuja, ajattelin, että tämä on oikeasti turvallinen paikka. 













Yhtään humalaista ei tullut viikon aikana vastaan vaikka alkoholia myydään kaupoissa. Ihmiset osasivat pitää hauskaa ilman päihteitä.
























”Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.” (Sak.14:4)

Käynti öljymäellä oli valaisevaa. Sieltä paikat ja etäisyydet loksahtivat paikoilleen. Edessä näkyi vanhan kaupungin kultainen portti. Tässä olin myös lopunajan tapahtumissa.




















Kiryat Tiv’onissa jatkui lopunajan tapahtumien ihmettely. Siellä Carmen vuorelta avautui näkymät laaksoon jota Harmagedoniksi sanotaan. Carmen vuorella Elia kohtasi 450 Baalin profeettaa (1.Kun.18:19-) Kiryat Tiv’onissa oli paljon huikeita näkymiä ja kaupungin läheltä löysimme myös paikan josta näkyi Välimeri.

Hiskian tunneli Jerusalemissa oli myös avartava kokemus. Vanha käännös  jakeessa 2.Kun.20:20 puhuu vesijohdosta. Se oli iso vesijohto sillä siellä mahtui hyvin kävelemään. Kuvassa alla tunneliston kuivaa reittiä.
















Oli kiva huomata kuinka kadunnimissä vilisi Raamatun henkilöitä ja kuinka tapahtumapaikat Raamatussa todella ovat olemassa ja niitä voi käydä katsomassa. Jumalan Sana on vahvasti esillä. Sen huomasi jo lentokoneessa matkalla Israeliin. Matkustajilla näkyi Raamatut edessään.







Matkan lähtiessä

”Matkalaulu; Daavidin virsi. Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: "Menkäämme Herran huoneeseen".
Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem;
sinä Jerusalem, rakennettu kaupungiksi, johon kokoonnutaan yhteen,
jonne sukukunnat vaeltavat, Herran sukukunnat, niinkuin Israelille on säädetty, kiittämään Herran nimeä.
Sillä siellä ovat tuomioistuimet, Daavidin huoneen istuimet.
Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat.
Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi.
Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha.
Herran, meidän Jumalamme, huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi.” (Ps.122)

Sovituksen virka

Kun työttömyyden koettaessa selailen Te-palveluiden työnhaku-sivuja, totean, että siellä ei haeta ketään kertomaan Ilosanomaa Jeesuksesta - ei haeta ihmisten kalastajia eikä sananjulistajia. Eikö niille juuri ole tarvetta? Miten tämä nyt näin menee? Toisaalta...Jumala on antanut minulle viran, sovituksen viran. Olen lähettiläs. Se on kaunein työ maailmassa.

"Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” (2.Kor.4:17-20)



Todistamista

Voit pyytää minua todistamaan uskosta Jeesukseen Kristukseen erilaisiin kristillisiin tilaisuuksiin ja evankelioimistyöhön yli seurakuntarajojen. Kiitos ja kunnia Jumalalle.
toni.taiveaho@gmail.com

Vapaa kahleista

"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." (2. Kor. 5:19)

Uskova on siirretty pimeydestä valkeuteen, orjuudesta vapauteen. Hänet on lunastettu Kristuksen kalliilla verellä. Uskovan elämässä kaikki on Kristuksen kirkkauden kiitokseksi. Kaikki on saatu Jumalalta. Kaikki on armoa. Vapautettuna Jumalan lapsena hän voi ilolla palvella elävää Jumalaa julistamalla Kristuksen jaloja tekoja.

”häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.” (Kol.1:13)


Mukavuusalueelta

”Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta, joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan! Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.” (Gal.1:3-5)

Ihminen luontaisesti viihtyy mukavuusalueillaan eikä oikein tahtoisi lähteä niiltä pois. On helppoa ja turvallista olla siinä. Mukavuusalueelta lähteminen saattaa aiheuttaa epävarmuutta, ehkä pelkoa ja epätietoisuutta. Ihminen suunnittelee jotenkin asiat ja lähtee sitten luontaisesti liikkeelle siinä uskossa että asiat menee suurin piirtein niin kuin on suunnitellut.

Mitä tarkoittaa itsensä alttiiksi paneminen Kristuksen tähden? Eikö se esimerkiksi tarkoita sitä, että voin uskossa Jeesukseen astua ns. mukavuusalueeni ulkopuolelle, lähteä uskossa liikkeelle viemään Hyvää Sanomaa Kristuksesta maailman turuille ja toreille. Minun ei tarvitse nähdä jokaista askeltani etukäteen. Totitesti riittää, että tiedän, että kaikki askeleeni ovat edeltä käsin valmistettu (Ef.2:10).  

Normaali elämä Kristuksessa

Jeesukseen Kristukseen uskovan normaali elämä on elämistä, liikkumista ja olemista Kristuksessa (ap.t.17:28). Siis koko ajan. Uskova on Jeesuksen kanssa nukkuessaan, kaupassa, suihkussa, lenkillä, työssä, kaikessa arjen hyörinässä - ihan joka paikassa ja aina. Kristus elää uskovassa (Gal.2:20). Uskovassa on Pyhä Henki ja hänen sydämeensä on vuodatettu Jumalan rakkaus (Room.5:5). 

On täysin selvää ja superperusasia kuten hengittäminen, että uudestisyntynyt uskova (2.Kor.5:17) haluaa viedä hyvää sanomaa Jeesuksesta eteenpäin.  Ei ole niin, että vain tietyt uskovat – VAAN KAIKKI. Yhtä selvä asia kuin hengittäminen, on se, että Jumalan rakkaus on jaettavaksi. 

Uskovan elämä on todellista lepoa Jeesuksessa, armossa vahvistumista Jumalan lapsena (2. Tim.2:1, Joh,1:12).  Lepo perustuu Kristuksen täytettyyn työhön Golgatan ristillä (Joh.19:30). Jeesus on sovittanut (1.Joh.2:2), lunastanut (1.Piet.1:18-19) ja pelastanut (Ap.t.16:31, Joh.6:47) uskovan. Tässä armossa me voimme kohdata lähimmäisiämme sellaisina kuin me olemme ilman mitään vaatimuksia, 

Umpikuja vai mahdollisuus?

Minäkin sain kokea sen millaista on istua pöydän ääressä ja kuulla irtisanomisesta. Tällainen tilanne pitkän työrupeaman jälkeen ei tietysti tunnu mukavalta. Kuitenkin Jumala tietää kaiken. Hän tietää jopa hiusteni lukumäärän (Matt.10:30). Jumala sulkee yhden oven ja avaa toisen. Minun ei tarvitse nähdä edessäni umpikujaa vaan uusi Jumalan antama mahdollisuus. Voin olla levollisella mielellä ja kiittää Jumalaa. Hän huolehtii varpusistakin, eikö siis minusta?(Matt.6:26)

Uskon, että Jumala johdattaa työnhakuasiassa niin kuin kaikissa muissakin elämän asioissa. Kaikki mitä Jumala tekee on oikein ja hyvin. 

"Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef.2:10)

Jumala rakastaa sinua

Jumala rakastaa sinua. Hän rakastaa sinua pyyteettömällä, ehdottomalla Jumalan rakkaudella. Tätä rakkautta sanotaan alkukielessä agapee-rakkaudeksi.  

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”(Joh.3:16)

Tässäkin yllä olevassa jakeessa Jumala rakastaa maailmaa pyyteettömällä agapee-rakkaudella.  Koska kyseessä on ilman ehtoa tapahtuvaa rakkautta, mihin ei vaikuta kuinka hyvä olen, mitä olen saanut aikaan tai edes mihin uskon, voin minäkin täysin vakuuttuneena sanoa, että Jumala rakastaa minua ja Jumala rakastaa sinua.

Jeesukseen Kristukseen uskovan sydämeen on vuodatettu Jumalan rakkaus, niin kuin jae Room.5:5 sanoo. Tiedätkö, tämäkin Jumalan rakkaus sinun, Jeesukseen uskovan sydämessä, on Jumalan ehdotonta agapee-rakkautta! Tämä on myös syy, miksi kristitty voi vastata väkivaltaan, naamaan sylkemiseen, vainoamiseen ja miekan iskuihin rakkaudella.  

On hyvä aina välillä tunnustaa syvällä sydämessä, että Jumala, sinä todella rakastat minua tällaisena kuin olen. Minä olen sinun pyyteettömän rakkautesi kohde.  Ja minä sallin tämän rakkauden. Ja minä haluan vastata siihen - Minäkin rakastan sinua Jeesus!

Jumala on voimallinen tänäkin päivänä

Jumala on voimallinen. Hän totisesti toimii tänäkin päivänä. Ihmisiä tulee oikeasti uskoon kaikkialla maailmassa. He kääntyvät Elävän Jumalan puoleen. Voiko suurempaa parannusta olla kuin se, että ihminen kääntyy pimeydestä valoon, kääntää katseensa saastasta Kristukseen? Silloin se on tapahtunut – valtava Jumalan ihme: Sydän on auki Kristuksen käydä sisään.

On erilaisia tapoja lähestyä ihmisiä, ja niitä on varmasti hyvä pohtia seurakunnassa.  On päivän selvää, että myös katutyö kuuluu seurakunnan toimintaan. Siellähän ne ihmiset ovat, jotka sydämessään etsivät sitä jotakin joka voisi tuoda rauhan, poistaa pelon ja antaa vapauden.  Ja Hän on Kristus. Hän, joka täydellisesti sopii ihmisen sydämeen.

”Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen." (Luuk.15:10)

Ja niin me tavalliset uskovaiset voimme yhtyä tähän enkeleiden iloon yli seurakuntarajojen! Kiitos Jeesus jokaisesta pelastuneesta.

Kiitollisuus ja kunnioitus

Minulla on kiitollinen mieli Jumalaa kohtaan. Hän on antanut minulle tahtomisen ja halun ja muuttanut asennettani suhteessa lenkkeilyyn. Tämä arkinen asia on minulle kuin ihme. Taustani lenkkeilyn suhteen on se, että olen ollut himolenkkeilijä ja treenannut maratonia varten. Kun tulin uskoon, niin Jumala otti minulta monien muiden himojen lisäksi pois himon juoksemiseen, koska se ilmeisesti vei liikaa aikaani mm. perheeltä. Mainittakoon, että uskoontulon hetkellä Jumala otti pois myös halun mm. juoda olutta ja poisti kiroilun. Sittemmin uskovana minulle tuli vastaan uusi käsite: terveysliikunta. Että ihanko noin vain terveytensä vuoksi voisi liikkua. 

Raamatussa sanotaan näin:
”sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil.2:13)

Kyllä minä koen, että tämä arkinen asia on tullut Jumalalta. Sillä on joku tarkoitus, että nyt lenkkeilen. Olen siitä kiitollinen. Kiitollisuus ja Jumalan kunnioitus ovat muuten valtavan isoja asioita. Jos sinulla on aikaa, voit lukea esimerkiksi psalmin 50 ja Roomalaiskirjeen 1. luvun ja tarkkailla missä yhteydessä niissä puhutaan kiitollisuudesta ja kunnioituksesta.

Apu ihmisen ongelmiin

Apu ihmisen ongelmiin ei löydy ihmisen ”sisäisistä piilevistä voimavaroista”, energiakentistä, tähtien asennoista, korteista, mindfullnesista, joogasta  tai muusta hölynpölystä. Apu löytyy Jumalasta. Kun ihminen ottaa vastaan hänelle tarjotun Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa, niin ihminen uudestisyntyy elävään toivoon. Hän saa Pyhän Hengen ja Pyhän Hengen kautta Jumala vuodattaa rakkautensa ihmisen sydämeen. Tämä tapahtuu täysin armosta ilman minkäänlaisia ihmisen tekoja tai ansioita. Tämä on se mitä jokainen ihminen maapallolla tarvitsee. Kyse ei ole "itsensä tyhjentämisestä" vaan päin vastoin Jumalan työstä ja täyteydestä. Kyse on täytetystä työstä Golgatan ristillä. 

Nämä asiat eivät ole minun pääni tuotoksia vaan ne sanotaan Raamatussa ihan selkeällä suomenkielellä:  2.Kor.5:17-21, Ef.2:8-9, Room.5:1-8, 1.Piet.1:3-5

Itsensä levittely soiaalisessa mediassa

Nykyään sosiaalisessa mediassa jotkut ihmiset laittavat itsestään vähäpukeisia seksistisiä kuvia näytille. Heidän tarkoitusperänsä saattavat olla hyvin erilaisia. Jotkut saattavat vilpittömästi esitellä sosiaalisen median seinillä trimmattuja vartaloitaan, jotkut etsivät tylsyyteensä jännitystä mutta jotkut tarkoituksella haluavat sytyttää halua ja himoa itseänsä kohtaan. Monet kuvat ovat varmasti päätyneet seinille kuvassa olijoiden tahtomatta tai edes tietämättä.

Luin Hes.23:11-21. Jotenkin tämä sopii sovellettuna yksilötasolle tähän päiväämme. On hyvä miettiä niitä tarkoitusperiä ja mahdollisia seurauksia mitä nämä seinien kuvat saattavat aiheuttaa kuvissa olijoille ja kuvien katsojille. Mitä siinä haetaan? Ollaanko siinä Oholiban tiellä?

”Mutta hänen sisarensa Oholiba, vaikka näki tämän, oli himossaan vielä häntäkin riettaampi ja oli haureudessaan vielä riettaampi, kuin hänen sisarensa oli ollut haureudessaan.
Hän himoitsi Assurin poikia, jotka olivat käskynhaltijoita, päämiehiä, naapureita, pulskasti puettuja, ratsumiehiä, hevosen selässä ajajia, komeita nuorukaisia kaikki.
Silloin minä näin, että hän saastutti itsensä: sama oli tie kumpaisellakin.
Mutta hän meni vielä pitemmälle haureudessaan; kun hän näki seinään piirrettyjä miehiä, kaldealaisten kuvia, punavärillä piirrettyjä,
vyö vyötettynä kupeille, päässä muhkea päähine, sankarien näköisiä kaikki, Baabelin poikain muotoisia, joiden synnyinmaa on Kaldea,
niin hän silmän näkemältä sai himon heihin ja lähetti lähettiläitä heidän luoksensa Kaldeaan.
Niin Baabelin pojat tulivat ja makasivat hänen kanssaan hekumassa ja saastuttivat hänet haureudellaan, niin että hän saastui heistä. Sitten hänen sielunsa vieraantui heistä.
Mutta kun hän paljasti haureutensa ja paljasti häpynsä, niin minun sieluni vieraantui hänestä, niinkuin minun sieluni oli vieraantunut hänen sisarestansa.
Mutta hän yhä enensi haureuttaan, kun muisti nuoruutensa päivät, jolloin oli haureutta harjoittanut Egyptin maassa.
Ja hän sai himon heidän hekumoitsijoihinsa, joilla on jäsen kuin aaseilla ja vuoto kuin orheilla.
Ja sinä etsit nuoruutesi iljettävyyttä, jolloin egyptiläiset puristelivat nisiäsi nuorekkaiden rintojesi tähden. ” (Hes.23:11-21)

Mikä oli Oholiban kohtalo? Sen voi jokainen lukea.

Rauha

 Vanhempana sitä huomaa, kuinka elämämme täällä maanpinnalla on kovin lyhyt. Ja herää kysymys, miksi sekin lyhyt aika täytyy käyttää tappeluun ja sotimiseen. Näin äitini mietti. Ja hyvinhän hän mietti.

Kyllä Raamattu antaa ymmärtää, että on parempi rakentaa rauhaa kuin rikkoa sitä. On parempi rakastaa ja siunata kuin tuhota ja vihata.

”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.” (Room.5:1-2)

”Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme.” (Room.14:19)

”Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. Sillä: "joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.” (1.Piet.3:9-11)

Pysyvä rauha ihmisen elämään tulee vain uskosta Jeesukseen Kristukseen. Rauha perustuu Jumalan työhön ristillä, kun Hän antoi henkensä, vuodatti kalliin verensä, sovitti maailman itsensä kanssa. Kun ihminen vastaan ottaa tämän armon uskossa, hän on pelastunut, siirtynyt pimeydestä valkeuteen. Tämä maailma on täynnä mitä älyttömämpiä vritelmiä saattaa ihminen tasapainoon ja onnelliseksi.  Nämä maailman tarjoamat viritelmät ovat pelkkää roskaa sen rinnalla, että ihminen voittaisi omakseen Kristuksen. 


Me

Jossain vaiheessa uskoontulonsa jälkeen elävään toivoon syntynyt Jumalan lapsi saattaa törmätä Raamatun lehdillä asioihin joista hän kaipaisi selitystä ymmärryksensä tueksi. Sitten saattaa käydä niin että eri henkilöt antavat erilaisia selitysmalleja. Eri seurakunnat saattavat tulkita asioita eri tavalla. Ja nyt uudestisyntynyt Jumalan lapsi alkaa tutkia eri näkemyksiä, ja hän löytääkin, mahdollisesti omasta seurakunnasta, tulkinnan joka sopii omien näkemystensä tueksi. Seurakunnan pappi tai pastori selittää asian kyllä Raamattuun perustuen.

Nyt elävään toivoon syntynyt Jumalan lapsi, katsoo sitä evankelistaa joka palavasti julistaa Kristuksen evankeliumia, toisella tavalla. Tämä evankelista perustaa näkemyksensä eri tavalla kuin minun seurakunnassani. Elävään toivoon syntynyt Jumalan lapsi heittää käsistään evankelistan traktaatit, vie varastoon evankelistan hengellisen työkalupakin, Jumalan lapsi kääntää Jumalan lapselle selkänsä.

TÄMÄ ON KAUHEINTA MITÄ VOI TAPAHTUA!! Tämä on painajainen, tämä ei mitenkään eikä millään tavalla rakenna Jeesuksen Kristuksen ruumista joka on Hänen seurakuntansa. Eri paikallisseurakunnat ovat kyllä lukeneet Raamattunsa. He ovat kyllä löytäneet ne jutut mitä minä tai sinä mahdollisesti ajattelemme, että he eivät ole tajunneet. Jopa se pasuunan soiton ajankohtakin on kyllä selvillä, halleluja!

On yksi seurakunta. On vain me. ”Me” ovat niitä, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan. Minun huomioni, ja elämäni paino on Jeesuksessa, Hänessä, Hänen varassaan minä elän.  Minun elämäni painopiste ei ole opillisissa näkemyseroissa, vaan Jeesuksessa Kristuksessa, Vapahtajassa, joka on antanut Henkensä minun sijastani, sovittanut minun syntini, ja joka on uudesti synnyttänyt minun elävään toivoon uskon kautta Hänen nimeensä.  Amen.


Elämän hetket

Nykyelämä saattaa monelle olla kovin kiireistä. Aika ajoin on hyvä pysähtyä ja miettiä mikä elämässä on tärkeintä. Onko ne aikataulutetut asiat kalenterissa todella niitä asioita? Jos ajattelen omaa elämääni (mikä on kiireistä), kaipaisin enemmän aikaa pienille hetkille vaimon kanssa kahden kesken, kaipaan istua kiireettömästi rannassa tai rakentaa legotornia lapsen kanssa. Kun nyt mietin, huomaan kaipaavani yksinkertaisia yhteyksiä Jumalan luomien kanssaihmisten kanssa. Ja onhan minulla niitä. Kyse ei ole niiden puuttumisesta vaan ehkä siitä, että huomaan näiden pienten hetkien tärkeyden. Sillä näistä hetkistä elämä koostuu. Jokainen hetki elämässä on ainutlaatuinen ja arvokas. jokainen päivä on erilainen. Jokainen ihminen on Jumalan rakas.

Teologisista erimielisyyksistä

Jeesus rakastaa sinua. Kun tulin uskoon, minulle tuli ihmeellinen tarve etsiä käsiini Raamattu ja alkaa lukea sitä. Aloin lukea sitä alusta alkaen ja pääsinkin loppuun asti. Kovasti siinä alkupuolella tuntui olevan kaikenlaisia määräyksiä, asetuksia ja käskyjä. Sitten loppupuolella hebrealaiskirjeen kohdalla huomasin, että olipa hyvä lukea Vanhan testamentin uhrikäytännöstä.

Raamatun päähenkilö on Jeesus Kristus, joka on sovittanut koko maailman synnit Golgatan ristillä (ks. esim. Jes.53). Usko Jeesukseen on tärkein asia, sillä silloin ihminen pelastuu.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.” (Joh.3:16-17)

Kristityillä seurakunnilla ja yksittäisillä kristityillä saattaa olla erilaisia teologisia näkemyksiä siitä miten esimerkiksi lopunajan tapahtumat menevät, mikä on Israel ja Jumalan lupaukset sille, mikä ja milloin on tuhatvuotinen valtakunta, milloin on uskovien tempaus, mikä on Mooseksen lain noudattamisen suhde  kristittyihin, milloin seurakunta perustettiin jne. Nämä ovat ns. teologisia kysymyksiä, joilla ei ole merkitystä ihmisen pelastumisen kannalta, sillä ihminen pelastuu uskomalla Jeesukseen. 

Toki uskova voi haluta saada esimerkiksi näihin edellä mainittuihin asioihin tyydyttävän vastauksen ja se on ihan luonnollista. Pastori tai pappi toki näihin kysymyksiin vastaukset tulisi kyetä antamaan. Mutta se, että meillä sitten on se tyydyttävä selitys, ei saisi olla erottava tekijä muihin kristittyihin nähden jotka ajattelevat eri tavalla. Sillä Kristuksessa me olemme yhtä riippumatta siitä tapahtuuko tempaus ennen ahdistuksen aikaa vai sen jälkeen.

Jeesus Rakastaa sinua. Se on huippujuttu. Oikeasti sinun ei tarvitse pähkäillä teologisia asioita jos ne eivät ole sydäntäsi lähellä, vaan sinä voit nauttia Jumalan rakkauden läsnäolosta siinä missä sinä olet. Siinä on kaikki. Se tulisi olla kaikkien teologian tohtoreiden 1000 sivuisten järkäleiden lopputulema: Jumala on rakkaus, halleluja!




Iankaikkisesti turvassa

Olen kristitty. Uskon Jeesukseen Kristukseen. Raamatussa, joka on kokonaan Jumalan Sanaa, sanotaan:

1. Joh. 4:8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
1. Joh. 4:9 Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
1. Joh. 4:10 Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
1. Joh. 4:11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.
1. Joh. 4:14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
1. Joh. 4:15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.

Kristittyjä vainotaan. Heitä, joissa on Jumalan rakkaus (Room.5:5), jotka rakastavat, heitä tapetaan. Mitä tästä pitäisi ajatella?

1. Joh. 4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

Room. 8:35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
Room. 8:36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina"
Room. 8:37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
Room. 8:38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
Room. 8:39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Jeesukseen Kristukseen uskova on iankaikkisesti turvassa. Hän on armosta pelastunut.(ef.2:8-9).

Room. 8:28 Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
Room. 8:29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
Room. 8:30 mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
Room. 8:31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
Room. 8:32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
Room. 8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.

Kristuksessa on hyvä levätä ja rakastaa sillä rakkaudella jonka Jumala on Pyhän Hengen kautta vuodattanut uskovan sydämeen. Ja kun uskova kuolee, on hän oleva Taivaassa eikä siellä ole itku eikä parku.

Armo, pelastusvarmuus ja synti

Armo on valtava asia. Jeesukseen Kristukseen uskova on armosta pelastunut uskon kautta, ei tekojen kautta. Pelastus on Jumalan lahja. (ef.2:8-9) Uudestisyntyneestä ei voi tulla syntymätöntä. (Joh.3:3-5) Kun Pyhä Henki on kastanut uskovan Kristus-ruumiiseen uskoon tulon hetkellä, niin kastetusta ei voi tulla enää kastamatonta (Room.6:3-5). Syntyneestä ei tule syntymätöntä eikä kastetusta kastamatonta. Ihminen ei ole niin suuri, että voisi repiä Jumalan laittaman Pyhän Hengen sinetin pois, sinetin joka on uskovaan pantu lunastuksen päivään asti (Ef.4:30). Jeesus Kristus on sovittanut KAIKKI syntimme (1.Joh.2:2). Ihminen joka uskoo Jeesukseen, on pelastunut, hänellä on iankaikkinen elämä (Joh.6:47).

Armo ei kuitenkaan ole lupalappu synnissä rypemiseen. Ajatus on outo mutta sitä esiintyy. Raamattu sanoo:

”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,” (Tiit.2:11-12)

”Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!” (Room.6:15)

Uskovalla voi olla uutena luomuksena (2.Kor.5:17, Kol.3:1-10) täysi pelastusvarmuus mikä perustuu Jumalan Sanaan.  Mutta vaikka uskovalla ei pelastusvarmuutta olisikaan, mutta uskoa on, se tietysti riittää. Pienen pieni usko riittää.

”Niin Herra sanoi: "Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen', ja se tottelisi teitä.” (Luuk.17:6)


Jumala pelastaa syntisiä

Uskoontulo todistaa Jumalan armosta. Minä esimerkkinä en etsinyt Jumalaa vaan Jumala pysäytti minut. Silloin on selvää että omien tekojeni osuus uskoontulossa oli 0 %, oma yrittämiseni tulla uskoon oli 0 % ja omat yritykseni miellyttää Jumalaa oli 0%. Olin menossa pahoille teille kun ennen lähtöä klikkasin tv:n auki. Kuulin evankeliumin, vastaanotin sen ja se oli siinä. Jumala on niin suuri. Hän pelastaa syntisiä.

Jumala koskettaa

On ihmeellistä kuinka eri puolilla maailmaa on ihmisiä joita Elävä Jumala on koskettanut. Se on todellakin Jumalan työtä ja kertoo kuinka Jumala tälläkin hetkellä tekee työtään seurakuntansa kautta.Ihmisiä pelastuu uskomalla Jeesuskeen Kristukseen. Tämä on niin valtava asia, että en lakkaa tätä ihmettelemästä. Kyse on ihmisen siirtymisestä pimeydestä valkeuteen, saatanan vallan alta Jumalan lapseuteen, kuolemasta elämään. Kyse on myös siitä, missä ihminen viettää iankaikkisuutensa. Ja tämä koskee kaikkia ihmisiä maapallolla. Ihan kaikkia! Tämä on tärkein asia kaikista asioista! Tämä pitäisi olla kaikissa tv-uutisissa, iltapäivälehdissä, jokaisen ohikulkijan huulilla: Jeesus, Pelastaja, Vapahtaja. Jeesus, totuus jolla on nimi. Jeesus, minun Jumalani!

"me kiitämme häntä sen toivon tähden, joka teille on talletettuna taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa, joka on tullut teidän tykönne, niinkuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, samoin kuin teidänkin keskuudessanne siitä päivästä alkaen, jona te kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa," (Kol.1:5-6)

Klassinen kristinusko

Mitä on klassinen kristinusko ja miksi siitä on tärkeää pitää kiinni? 


Rauha Kristuksessa pahassa maailmassa

Saatana on paha, valheen isä joka syyttää (Ilm.12:31) Jumalan omia. Se kiertelee ympäriinsä etsien kenet voisi niellä (1.Piet.5:8). saatana on tämän maailman ruhtinas (Joh.16:11).
Demonijoukkoineen se yrittää sokaista ihmisiä näkemästä Kristuksen evankeliumia ja tekee kaikkensa että ihminen ei uskoisi Jeesukseen Kristukseen Herrana.(2.Kor.4:4). Lopulta saatana joukkoineen heitetään Jumalan Sanan mukaisesti iankaikkisuudeksi tuljärveen (ilm.20:10).

saatana on älykäs ja ihminen ilman Jeesusta on saatanan riepoteltavana. Se tuntee myös Raamatun ja vääristää sitä (Mat.4:6). Tässä ajassamme näkyy selvästi saatanan teot. Se käyttää aseinaan mm. vääristynyttä rakkautta, vääristynyttä uskoa ja vääristynyttä toivoa. Älykkäästi se eksyttää ihmisiä, niin että ihmiset uskovat valheen. Maailma on täynnä eksytystä ja valhetta. 

Ihmisen ainoa pelastus tässä maailmassa on uskoa Jeesukseen Kristukseen. Jeesus Kristus on ainoa tie Isän luokse (Joh.14:6). Syntiinlangenneina Aatami ja Eeva eivät voineet olla enää pyhän ja vanhurskaan Jumalan kasvojen edessä vaan Jumala karkotti heidät Paratiisista (1.Moos.3). Niin synti tuli tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema (Room.5:12). 

Mutta Jumalalla on pelastussuunnitelma. 

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." (Joh.3:16)

"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." (2.Kor.5:19)

"Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien." (1.Joh.2:2)

Kun minä uskon, että Jeesus Kristus kuoli siellä Golgatan ristillä minun sijastani, ja että syntini ovat todella Jumalan Sanan mukaisesti sovitetut, olen Jumalan lapsi (Joh.1:12). Yhteys Isään on jälleen ehyt. Uskovalla on iankaikkinen elämä (Joh.3:36)

On erityisen tärkeätä, että Jeesukseen uskova rukoilee, lukee Raamattua ja käy sellaisessa seurakunnassa jossa Jumalan Sana on auktoriteetti, ja  Jeesus Kristus on Herra, ja jossa tunnustetaan Raamatun mukaisesti kolmiyhteinen Jumala.

Jeesus Kristus on voittanut synnin, perkeleen ja kuoleman vallat. 

"Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman." (Joh.16:33)

Kaikki on Jumalan kontrollissa

Jumala johdattaa Jeesukseen uskovaa moniin tilanteisiin ja paikkoihin. Esimerkiksi työpaikalle, kauppaan, terveyskeskukseen, ystävän luokse, seurakunnan tilaisuuteen jne. Itse asiassa tilanne on mahtava, sillä uskova elää, liikkuu ja ON Kristuksessa (ap.t.17:28).Siis koko ajan!!! Ei se ole niin, että joskus vaan, vaaan AINA. Tämä on valtava asia, sillä uskovalla voi olla lepo ja rauha kaikkialla. Kyse ei ole tekemisestä vaan olemisesta. Kaikki on Jumalan kontrollissa. KAIKKI. Ja sinä olet uskossa Hänen omansa.

Valo rikkinäisestä saviastiasta

Jesajan kirjan luvussa 42 kerrotaan Jeesuksesta, että ”Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta.”

Kun me ihmiset olemme särkyneitä, heikkoja, emme me jaksa. Emme me jaksa kivuta ylös portaita, yrittää nousta vuorenrinnettä ylös. Jalka ei nouse, sielu saattaa huutaa tuskaa, kompastumme ja vaikka hammasta yhteen puremme, ei siitä mitään tule. Jalka lipeää, loukkaamme itseämme ehkä vielä lisää...

Mihin me kipuamme? Onko meidän pelastuksemme siellä vuoren päällä ja sinne nyt pitäisi jotenkin päästä? Vai voisimmeko kipuamisen sijasta tässä ja nyt, kellahtaa Jumalan kämmenelle? Tai pudota Hänen syliinsä?

Jumala käyttää ja on lähellä maailman silmissä heikkoja, särjettyjä ja hyljeksittyjä.

”Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.” (ps.34:19)

Tämä on ihmeellistä. Jumalan ajattelu on niin erilaista kuin maailman ajattelu. Sieltä rikkinäisestä saviastiasta loistaa valo!



Kääntymisen tärkeys

Mitä enemmän saamme inhimillistä sivistystä ja oppia, sitä itseriittoisemmaksi helposti tulemme. Luulemme pärjäävämme omin voimin, omin valinnoin. Menneet tuhannet vuodet ovat täynnä konkreettisia esimerkkejä siitä kuinka ilman Jumalaa ihminen tai kansa ajautuu vääjäämättä tuhoon (esim. Raamatun Hoosean kirja). Kun nämä esimerkit tuodaan päivänvaloon, ei niihin haluta katsoa, vaan päinvastoin luopumus lisääntyy. Kuitenkin edelleen ’synnin palkka on kuolema’ Room.6:23 mutta myös ’mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.’