Hulluutta?

Luulen että uskon täytyy olla vähän niinkuin hulluutta, että se olisi uskoa. Siis hulluutta maallisesta näkökulmasta. Jos kaikki olisi käsinkosketeltavan selvää minkä voisimme aisteillamme nähdä ja tuntea, niin olisiko kyseessä enää usko? Jos tähän huoneeseen nyt ilmestyisi Kristus näkyvävä ihmishahmona puhuen minulle ja joka hohtaisi kirkkautta ja rakkauttaan ja joka sitten katoaisi itsestään, niin enkö silloin tietäisi Kristuksen olevan olemassa? Olisin siitä vuorenvarma.

Entä nyt? Miten nyt voin uskoa? Mitä tukea saan uskolleni? Vaikka Kristus ei ole tietääkseni ilmestynyt minulle ihmishahmona loistaen kirkkautta ja rakkautta, niin olen kokenut Jumalan armon monin eri tavoin. Minä huomaan esimerkiksi, että elämäni on siunattu. Kaikki mitä elämässäni tapahtuu, tapahtuu Jumalan tahdon mukaisesti. Se ei todellakaan tarkoita, että asiat menevät aina niinkuin itse ajattelen. Olen rukouksessa antanut elämäni Jeesukselle. Ja Jumala kuulee kaikki rukoukset. Ja Jumala toimii tahtonsa mukaisesti. Voin olla kaikesta rauhallisin mielin. Vaikka kaikki menisi suoraan sanoen päin peetä, olisi sekin Herran tahto ja ehdottomasti kiittämisen ja ylistämisen arvoinen asia. Minä olen rukoillut, että Jumala käyttää minua tahtonsa mukaisesti. Ja sen Hän myös tekee 100 % varmuudella.

Viimeisin asia minkä uskossa Jeesukseen olen saanut, on sen asian ymmärtäminen, että elämän rauhalla ja kalenterin täyteydellä ei tarvitse olla mitään yhteyttä. Täydessä kiireessä voi ihminen levätä Jeesuksen käsivarsilla rakkauden täyteisessä rauhassa. Ei tarvitse odottaa, että olisi "aikaa Kristukselle". Sitä aikaa on NYT.

Jos tämä on hulluutta, niin olen sitten hullu.

Herran pelko

"Herran pelko on viisauden koulu, kunnian tie käy nöyryyden kautta."
Sananl.15:33

Esikoisena Kristus

"Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee."
1. Kor.15:22-23

Antaa niille joilla ei ole

Kyllä meidän velvollisuuteemme on auttaa niitä ihmisiä joilla ei ole ruokaa, vaatteita, lääkehoitoa eikä yösijaa. Se kuuluu lähimmäisenrakkauteen. Emme voi sanoa, että asia ei kuulu meille.

Jos sinulla on ylimääräisiä huonekaluja, vaatteita, astioita, rahaa tai taitoa tehdä jotakin minkä haluaisit jakaa vapaaehtoistyössä, niin jokaisesta kaupungista löytyy mahdollisuus tällaiseen hyvän tekemiseen.

Minusta hyvä idea löytyi "ruokkikaa nälkäiset"-sivustolta. Jos jättää viikossa yhden lounaan ja aamupalan väliin, ja lahjoittaa näin säästyvän summan, niin oma taloustilanne ei siitä köyhdy yhtään! Ja muutama euro on paljon jos muutkin antavat.

Joka rakastaa Jumalaa, rakastaa myös veljeään

"Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään."
1. Joh.4:19-21

"Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen."
Room.5:5

Toisen parasta

"Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta."
1.Kor.10:24
Tämä syntyy rakkaudesta. Ja Jumala on rakkaus!

Tässä ja nyt

Kun tuntee rakkautta ruuhkabussissa toisia ihmisiä kohtaan, on se merkki, että uskossa on menty oikeaan suuntaan. Jos nämä välähdykset Jumalan valtakunnasta jäisivät päälle, olisiko silloin Paratiisi tässä ja nyt?