Elämä

"Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan.
Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää."
1. Joh.5:11-12

lupauksista ja uskosta

On tärkeää tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra. Jeesus on suuri ja mahtava, minä taas olen pieni ihminen. Jeesus on valtaistuimella, minä olen polvistuneena Hänen eteensä. Tässä asetelmassa on mahdollista uskoa, että Jumalan tahto on oikein vaikka se olisi omaa tahtoa vastaan. Kun rukouksessa jättää asioita Jumalalle, tapahtuu niissä Jumalan tahto. Näin tapahtuu, koska Jumala kuulee kaikki rukoukset ja koska Jumala tekee mitä Hän tahtoo. Enää ei tarvitse vatvoa asioita tai turhaan stressata. Kun elämänsä antaa Jumalalle, on se oikeasti iso juttu.

Kun uskossa aloin lukea Raamattua, tajusin mitä valtavia lupauksia Jumalan Sanassa on: Olen Jumalan lapsi, Jumala on minun isäni, Jeesus rakastaa minua, Jumala on minussa, olen Jumalassa, en koskaan joudu hukkaan, saan ikuisen elämän uskossa Jeesukseen, henkeni ei kuole koskaan, Jeesus on kuollut syntieni tähden, saan kaikki minun syntini anteeksi, saan rauhan ja levon. Nämä ovat niin valtavia asioita, että ei niitä ihminen oikein voi käsittää. Miten minä, syntinen ihminen, voisin muka saada kaiken tämän? Mutta niin Jumala lupaa. Saan kaiken tämän armosta uskossa Jeesukseen. Ja mitä Jumala lupaa, sen Hän pitää. Ihmisten täytyy tietää, että pelastus ja vapautus ovat aivan heidän lähellään.

"Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” Ilm.3:20

"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen." Joh. 1:12

Kun elämä on rakentunut vuosikymmeniä Jumalattomassa elämässä tehtyjen valintojen mukaan tiettyyn pisteeseen, vie oman aikansa ennen kuin kotipesä on syntyneen uskonsa mukaista. Kaikki asiat eivät vain muutu sekunnissa. Esimerkiksi toimeentulo ja ihmissuhteet ovat isoja asioita - ihmiselle. Sitten tulee vastaan kodin siivous. Mitä tehdä viinapattereille ja pornofilmeille? Pitääkö minun alkaa maksamaan veroja? Kuinka aneemista onkaan uskovaisten elämä… Uskon, että jokainen joka on avannut sydämensä oven Kristukselle voi sanoa, että elämästä tulee kaikkea muuta kuin aneemista. Kukapa ei tahtoisi vastaanottaa rakkautta, rauhaa ja vapautta.

Rukous
”Rakas taivaan Isä, Jeesus Kristus, olen syntinen ihminen. Olen ajatellut ja tehnyt elämässäni paljon väärää. Jeesus, auta minua! Uudista minut! Tule sydämeeni! Pese minut puhtaaksi kaikesta väärästä. Uskon, että Sinä Jeesus Kristus, olet kuollut ristillä syntieni tähden. Kuolemallasi olet lunastanut ja sovittanut kaikki tekemäni synnit. Haluan antaa koko elämäni Sinun haltuusi. Herra, kiitos että annat kaikki syntini anteeksi. Tapahtukoon kaikessa Herra Sinun tahtosi. Kiitos Jeesus! Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen. Aamen”