Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette

"Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi."
1. Kor. 1:30

Eipä siinä omakehulle juuri tilaa ole. Kaikki kiitos ja kunnia Jumalalle.

Kun Herra tulee

"Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa.
Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan.
Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle.
Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina.
Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.
Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla."
1. Tess. 4:13-18

Lastenkirkko

http://lastenkirkko.fi/

Lastenkirkossa lapsi voi esimerkiksi kuunnella saarnastuolissa Raamattua, polvistua alttarille siunattavaksi, soittaa kirkonkelloja jne. Lapsen ei tarvitse välttämättä osata lukea voidakseen kommunikoida virtuaalihahmonsa kautta muiden kirkossa olijoiden kanssa.

Neuvo minulle tiesi

"Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Paina sydämeeni syvälle pyhä pelko nimeäsi kohtaan."
Ps.86:11

Valo leviää

"Jumala, joka sanoi: 'Tulkoon pimeyteen valo', valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan."
2. Kor.4:6

Pelastuneiden virta

On mahtavaa istua ehtoollisen saatua  kirkon penkissä ja seurata pelastuneiden virtaa alttarilta. Siinä voisi istua tuntikausia.

Jumalan tarkoitusperät

Moni Jumalan tarkoitusperä paljastuu myöhemmin kun katsomme taakse elettyä elämää. Kuinka oikein ja hyvin kaikki loppujenlopuksi onkaan mennyt, vaikka aikanaan kaikki näytti toivottomalta umpikujalta. Jumala pelastaa ihmiset elämän sotkuista. Hän näkee kaikki syyt ja tarkoitusperät. Hän avaa ovia siellä missä ihminen ei näe niitä olevan.