Tuom.6

Jos Jumala on olemassa, miksi maailmassa on kaikenlaista pahuutta, vaikeuksia ja ahdinkoa? Tämä on hyvä kysymys, mihin voi olla vaikea vastata. Itse olen tyytynyt ajattelemaan, että Jumalan ymmärrys on niin suuri, että ihmisen ymmärrys ei siihen riitä  (Jes.55:8-9). Vain Jumala näkee kaiken ja kaikkien yhteydet kaikkeen. Kun maailmassa tapahtuu jotakin ikävää, hyvä Jumalamme on jostakin syystä sallinut sen tapahtua. Kaikki on kuitenkin Jumalan kontrollissa. 

"Niin Gideon vastasi hänelle: "Oi, Herrani, jos Herra on meidän kanssamme, miksi sitten kaikki tämä on meitä kohdannut? Ja missä ovat kaikki hänen ihmeelliset tekonsa, joista isämme ovat meille kertoneet sanoen: 'Herra on johdattanut meidät tänne Egyptistä'? Mutta nyt Herra on hyljännyt meidät ja antanut meidät Midianin kouriin." (Tuom.6:13).

Midianilaiset sortivat israelilaisia seitsemän vuotta (Tuom.6:1). Kun kansa kääntyi Herran puoleen (Tuom.6:6), nosti Jumala kansan vapauttajaksi Gideonin, jota Jumala vahvisti tunnusteoilla (mm. Tuom.6:21-22, 36-40, 7:10-15). Vahvistettuna Gideon oli valmis kohtaamaan viholliset. "-Minä olen sinun kanssasi, ja sinä voitat midianilaiset niinkuin yhden ainoan miehen". (Tuom.6:16, ks.7:15)

Tuom.5

"Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee. Ja hän antaa sinun vanhurskautesi nousta niinkuin valkeuden ja sinun oikeutesi niinkuin keskipäivän." (Ps.37:5-6) 

Herran ohjaama elämä on täynnä siunausta.

"Niin häviävät kaikki sinun vihollisesi, Herra. Mutta ne, jotka häntä rakastavat, ovat niinkuin aurinko, kun se nousee voimassansa." Ja maassa oli rauha neljäkymmentä vuotta."(Tuom.5:31)

Tuom.4

"Mutta Debora, naisprofeetta, Lappidotin vaimo, oli siihen aikaan tuomarina Israelissa." (Tuom.4:4) 

Debora ei ollut Raamatussa ainoa naisprofeetta. Muita olivat Mirjam (2.Moos.15:20), Hulda (2.Kun.22:14), Nooadja (Neh.6:14), Hanna (Luuk.2:36) ja Filippuksen neljä tytärtä (Ap.t.21:8-9).

Raamatussa kuvataan Jeesusta hyvänä paimena, joka paimentaa ja myös opettaa (Joh.10, Matt.5). Seurakunnissa on nykyään pastoreita. Jos pastori nähdään paimen-opettajaksi joka kaitsee hänelle uskottua laumaansa Jeesuksen esimerkin mukaisesti palvelevana johtajana, niin tällaisessa tehtävässä Raamatussa ei esiinny naisia. (ks. 1.Tim.3:2, Tiit.1:6-7) 

Tuom.3

"Näin israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, ja unhottivat Herran, Jumalansa, ja palvelivat baaleja ja aseroita. Silloin Herran viha syttyi Israelia kohtaan, ja hän myi heidät Kuusan-Risataimin, Mesopotamian kuninkaan, käsiin; ja israelilaiset palvelivat Kuusan-Risataimia kahdeksan vuotta. Mutta israelilaiset huusivat Herraa, ja Herra herätti israelilaisille vapauttajan, joka heidät vapautti, Otnielin, Kenaan, Kaalebin nuoremman veljen, pojan." (Tuom.3:7-9)

Tuomarien kirjan luvussa 10 on kääntymyksen vaiheet sanoista tekoihin: israelilaiset huusivat avuksi Herraa, tunnustivat Herralle rikkomukset, nöyrtyivät Jumalan käden alla, hylkäsivät synnin ja alkoivat toteuttamaan Herran tahtoa (Tuom.10:10, 15-16).

Tänä päivänä on mahdollista tehdä kääntymys ja lähteä seuraamaan Herraa Jeesusta. Jeesus tarjoaa uuden elämän, mahdollisuuden, tulevaisuuden ja toivon. Hän on Vapahtaja, joka vapauttaa perkeleen siteistä. Olethan astunut iankaikkiselle tielle? Sitä tietä maailman sylki ja pilkka eivät voi mitenkään tahrata koska tie on Jeesuksen verellä suojattu.