Pistä sinä Herra kaikki järjestykseen

"Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi."Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.""  (Luuk.10:40-42)

Olen mielenkiintoisessa tilanteessa seurakunnassa. Vähensimme seurakunnan kokoustoimintoja niin, että viikkoon jäi tiistain yhteiskristillinen tilaisuus, perjantaikokous sekä sunnutaiaamun pyhäkoulu. Toki kaikkea muutakin toimintaa on sielunhoidosta evankeliointiin, mutta että toimintoja on ylipäätä vähennetty, on iso asia. Monessa seurakunnassa varmasti kolmekin tilaisuutta viikossa on paljon. Minulle henkilökohtaisesti tämä päätös vähentää kokousaktiviteettejä oli tervetullut. Nyt minulla on enemmän aikaa huolehtia esimerkiksi kunnostani, läheisistäni ja henkilökohtaiselle harrastuksellekin jää aikaa. Nämä ovat tärkeitä asioita kun tarkastelee asioita pitkällä aika välillä - riippumatta siitä uskooko Jeesuksen tulevan tänään tai sadan vuoden päästä. Nämä vähennykset olivat välttämättömiä myös siitä syystä, että pienen seurakunnan pastorin monasti tulee hankkia toimeentulonsa ns. toisesta työstä. Ja kaksi työtä helposti johtaa työuupumukseen. On mahdollista, että tulevaisuudessa löydettyäni tämän ns. toisen työn, joudumme edelleen vähentämään jonkin aktiviteetin, mutta sitten uskon, että se jää siihen.  Tai voihan Jumalalla olla ihan jokin muu suunnitelma tämänkin asian suhteen. Ja tapahtukoon Hänen ihana tahtonsa.

Kaikissa elämämme muutostilanteissa, koskee ne sitten työtä, henkilökohtaista elämää tai mitä tahansa, voimme panna luottamuksemme Jumalaan ja rukoilla: "Herra me tässä vähän sähläilemme, mutta pistä sinä kaikki järjestykseen, Amen!"