Monta aihetta iloon

Jumala antaa ilon elämään (Room.15:13). Se on etenkin sisäistä iloa mikä pysyy vaikka ulkoinen kuori menisikin myttyrälle. Raamatussa sanotaan, että voi iloita vaikka omaisuus ryöstetään tai kun on pelko (Hebr.10:34, Matt.28:8).

Luukkaan evankeliumin luvussa 15 on moni asia hukassa, mutta kun kadonnut löytyy, syntyy ilo. Tuhlaajapoikakin oli hukassa, mutta voi sitä riemua kun hän tuli takaisin:
"Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa;
ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa,
sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään." (Luuk.15:22-24)
 "Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen." (Luuk.15:10) 

Voimme iloita myös tästä päivästä (Ps.118:24). Kun katsot kesäisenä päivänä ympärillesi, eikö kaikki ole varsin ihmeellistä. Siinä sinä olet, Jumalan luoma, avaruudessa pyörivän ja liikkuvan planeetan ulkokuorella grillaamassa makkaraa ja maissia! Kuka tätä kaikkea ohjaa! Jumala joka on turvamme (Ps.5:12-13).

Tänäkin päivänä monet ihmiset huutavat Herraa pelastajakseen (Ap.t.2:21). Niin he voivat sitten iloita, että nimi on Taivaissa (Luuk.10:20). Se on pelastuneen ihmisen iloa ja riemua, kun Jeesus on tullut elämään. Ja tähän iloon osallistuvat myös uskon veljet ja sisaret sillä ilomme on yhteinen: ilo Herrassa. "Te minun iloni ja kruununi", "Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne" (Neh.8:10, Fil.4:1)

Jumalan Sana tuottaa iloa (Jer.15:16) ja sillä on myös terveydellinen ulottuvuus. Sana ilahduttaa ja iloinen sydän on terveydelle hyväksi (Ps.122:1, Sananl.17:22).  Vaikka välillä elämässä kipinät sinkoilevat sinne tänne kuin nuotiossa, niin harvoin kipinöistä ylimääräistä roihua syttyy: hetken kiivaus asettuu ja rauha palaa maahan.

Ilo voi kasvaa ja täydellistyä (Joh.15:11, 3.Joh.1:4). Toki aika on surullekin. Se, että Raamatussa sanotaan, että iloitkaa aina, ei tarkoita keinotekoista ilon ylläpitoa. Ilo on jotakin paljon syvempää, se on hengen lahjaa (Gal.5:22).

Toivon, että tänä kesänä voisit iloita. Ehkä se tuntuu sinusta tällä hetkellä täysin mahdottomalta ajatukselta. Mutta Jumala voi tehdä ihmeen ja armo voi omalla kohdallasi saada sinulle näkyvän muodon. Oletko koskaan ajatellut vankeja vankiloissa?  On vankeja jotka ovat täyttyneet lolla rautaisten ovien, piikkilanka-aitojen ja betonisten seinien sisällä lukitussa tilassa. Sinnekin Jeesus on mennyt ja antanut vapauttavan ilon janoavalle sielulle. Jos et ole kokenut tällaista iloa, rukoilen että Jumala antaisi sen sinulle. Rukoillaan sitä yhdessä.


Pääsetkö sinä Taivaaseen?

Kansanedustaja puhuu torilla kauniita asioita ja puolustaa puolueensa arvoja. Hän kiertää ympäri maata pitämässä puheita. Hän puristaa metallimies Jäppisen kättä ja lupaa parantaa hänen kaltaisten työmiesten oloja.

Hienoa. Mutta kuinka on kansanedustajan sielun laita? Taivaanportista ei käydä kauniilla puheilla eikä hyvillä teoilla. Ainoa kriteeri tuosta portista käymiselle on usko Jeesukseen Kristukseen, sillä Raamattu sanoo, että armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne  kautta-se on Jumalan lahja-ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.  (ks. Ef.2:8-10). Sama on lopullinen päämäärä saatanalla, hänen enkeleillään ja ihmisellä ellei hän ole tuota armosta annettavaa pelastuksen lahjaa ottanut vastaan uskon kautta.

Mutta kiitos niistä monista Jeesukseen uskovista kansanedustajista jotka ovat tuon ratkaisun tehneet - jotka ovat kerran elämässään sydämessään rukoilleet: tule Jeesus minun, syntisen ihmisen elämään, Pelastajaksi.