Rukoilemisen vaikeudesta

Minua häiritsee se, että jos rukoillessani huomaan, että ajatukseni harhailevat esimerkiksi työasioihin tai vielä pahempaa, johonkin synnilliseen.

Rukoillessa keskustelen Jumalan kanssa. Koen nuo ajatusten harharetket törkeyksiksi, koska rukoillessani minun pitäisi keskittyä rukoukseen.

Ajattelin, että olen tässä asiassa jotenkin erikoinen, kunnes huomasin, että saman asian kanssa painivat monet muutkin. Joidenkin mielestä rukoileminen on jopa mahdotonta. Martti Lutherin kirjassa "Syvyydestä minä huudan" Pyhä Bernharld valitti ystävälleen kuinka vaikeata on rukoilla "Isä meidän rukosta" ilman sivuajatuksia. Ystävä ei uskonut ja niinpä ystävä ja Bernhald löivät hevosesta vetoa. Ystävä ei ollut rukouksessa päässyt ensimmäistä kohtaa "Isä meidän" pidemmälle kun hän huomasi jo ajattelevansa saisiko hän myös satulan ja suitset...

Uskon, että rukoilemiseni ei pitäisi olla vain mekaanista rukouksen toistoa ajattelematta mitään.

Itse olen huomannut, että rukoilla kyllä pystyy (ajatukset eivät siis aina harhaile...). Esimerkiksi "Isä meidän" rukouksessa voin jokaisessa kohdassa kuvitella mielessäni mitä se tarkoittaa. Esimerkiksi "Pyhitetty olkoon sinun nimesi" kohdassa ajattelen sitä, kuinka minä omassa elämässäni elän niin, että Jumalan nimi tulee pyhitetyksi (mikä taas tuntuu pahalta koska syntisyydessäni niin ei tapahdu). Ja näin menettelen myös rukouksen kaikissa muissakin kohdissa. "Isä meidän", siis minun isäni ja minä olen hänen lapsensa jne.

Toisaalta taas hädässä huudettu: "Auta Jeesus!" on kyllä niin lyhyt ja ytimekäs rukous, ettei hädässä ihminen näe muuta kuin hätänsä eikä ajatukset ehdi lähteä harhailemaan.

Aito lapsenuskoinen rukous on kyllä kaunis, mutta en tiedä, pystyykö aikuinen sellaiseen?

Jumala tietää mitä ihminen tarvitsee jo ennen rukoilun aloittamista. Siksi ehkä on parasta olla koko asiaa sen kummemmin miettimättä. Kunhan vain rukoilee.

Jumalan ylistystä ja ilosanoman levittämistä

Musiikkivideo:
Video-linkki: HB

Mieli hiljenee

"Jumalan edessä mieleni hiljenee, hän antaa minulle avun.
Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju"

Ps.62:2-3

Jumalalle kaikki on mahdollista

Jumalalle kaikki on mahdollista. Myös pahan palvelija voi kääntyä. Tappaminen ja siitä riemuitseminen tuntuu sairaalta. Silti nykyään monissa maissa tapetaan ja teloitetaan ihmisiä lain nimessä hyväksytysti.

Hirsi

Mikä minä olen arvostelemaan ihmisiä! Minun tulee muistaa omat hirteni silmissäni.
"Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä."
Matt.7:5

sattumasta ja vapaudesta

Minä uskon, että sinä ja minä emme ole täällä sattumalta.
Uskon myös, että materiaali ja raha eivät tyydytä ihmisen sisintä kaipuuta rauhaan ja vapauteen. Rauhan ja vapauden tuo Jeesus rakkaudessaan, ei lottovoitto.

Jeesus yhdistää

Kun näkee puhuttelevan Raamatun jakeen jossakin, on hyvä ottaa oma Raamattu esille ja hakea tuo kohta sieltä. Silloin näkee paremmin jakeen ympäristöä ja myös muuta, joka puhuttelee. Ja on hyvä pitää mielessä, että Jeesukseen uskovina me olemme osa sitä kansaa joka pelastuu riippumatta siitä missä päin maapalloa asumme. Jeesus on yhdistävä tekijä, ei se mihin maan raja loppuu tai mitä kieltä puhumme tai mikä on kansalaisuutemme.

Ei tarvitse olla mallikansalainen ollakseen Jumalalle parasta

Paavali sanoi Herralle:

"Minä sanoin: 'Herra, hehän tietävät, että minä kuljin synagogasta synagogaan ja vangitsin ja ruoskitin niitä, jotka uskovat sinuun. Silloinkin, kun Stefanos, sinun todistajasi, surmattiin, minä olin paikalla, hyväksyin kaiken ja vartioin hänen murhaajiensa vaatteita.'"
Apost.22:19-20

Kuitenkin Jumala valitsi Paavalin todistajakseen:

"Sinusta tulee hänen todistajansa, sinä kerrot kaikille ihmisille, mitä olet nähnyt ja kuullut. Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois."
Apost.22:15-16

Yhteys muihin

Uskovien tulisi tavata päivittäin ja rukoilla yhdessä vuodesta toiseen. Sitä kautta kaikki asiat lähtisivät selviämään.
On surullista ajatella, että ihmiset huutavat ahdistustaan yksin kodeissaan. Yhteys muihin Jeesuksen nimessä täytyisi löytyä.
Itse kaipaisin vahvaa seurakuntayhteyttä.