”Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi: "Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa. 'Kuka peittää minun aivoitukseni taitamattomasti?' Siis on niin: minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää. Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa."” (Job.42:1-6)
Kun vertaa Jobin kirjan lukua 42 aikaisempiin Jobin kirjan lukuihin, huomaa, että luvussa 42 on kuin toinen mies. Jotakin suurta on tapahtunut. Ikään kuin kaiken sen tuskan, murheen ja epätoivon keskelle olisi yhtäkkiä ilmestynyt orastava ilo ja toivo.
Job kohtasi Herran, ja Herran kohtaaminen on aina mullistavaa. En tarkalleen tiedä mikä asia Jobille valaistui, mutta eittämättä se liittyi Jumalan suuruuteen, suvereniteettiin ja Hänen rakkauteensa pientä ihmistä kohtaan. ”Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa."
”Kiitos Jeesus, että saamme olla edessäsi aivan pieniä. Voimme tässäkin hetkessä painaa päämme ja samalla iloita siitä toivosta mitä Sinun kohtaamisesi on meille antanut ja on edelleen antava. Amen”
