4.Moos.34

Jumala oli luvannut, että hän johdattaisi israelilaiset maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä (ks. 2.Moos.3:17). "Ottakaa sitten maa haltuunne ja asukaa siinä, sillä teille minä annan omaksi sen maan." (4.Moos.33:53). Luvussa 34 kuvataan Jumalan israelilaisille antaman Jordanin länsipuolisen alueen rajat. Jumala on rajoja asettava Jumala. Maat tarvitsevat rajojaan.

4.Moos.33

Luvussa 33 luetellaan ne paikat joista israelilaiset lähtivät matkoillensa kulkiessaan Egyptin orjuudesta aina Luvatun maan rajalle. Israelilaisten matka Luvattuun maahan kesti vuosikymmeniä. Matkallaan he kokivat monenlaista vaikeutta. Vaikka heistä itsestään varmasti tuntui, että heiltä puuttui sitä sun tätä, oli heillä kuitenkin kaikki tarpeellinen. Raamattu sanoo: "Sinun vaatteesi eivät kuluneet yltäsi, eivätkä sinun jalkasi ajettuneet näinä neljänäkymmenenä vuotena." (5.Moos.8:4, ks. myös 5.Moos.2:7). 

Vaikka Jumala on omiensa kanssa, ei se tarkoita, että elämä olisi vaikeuksista vapaa. Jostain syystä me tarvitsemme vaikeuksia. Usein niillä on kasvattava vaikutus elämässämme. 

4.Moos.32

Israelilaiset olivat matkalla Egyptin orjuudesta Jumalan heille lupaamaan maahan. Otsikon luvussa 32 israelilaiset olivat Jordanin joen itäpuolella. Israelin sukukunnista ruubenilaiset ja gaadilaiset "katselivat Jaeserin maata ja Gileadin maata, niin he huomasivat, että seutu oli karjanhoitoon sopiva." (jae 1). Mooses teki heidän kanssaan sopimuksen: Jos he lähtisivät veljiensä kanssa Jordanin länsipulolelle valloittamaan luvattua maata, niin sen jälkeen kun maa oli tehty alamaiseksi Herralle, he voisivat palata Jordanin itäpuoelle ja saada alueet omikseen Herran edessä (jae 22).

Joosuan kirjassa on kaunis kuvaus siitä kun Joosua, Mooseksen seuraaja, lähetti sukukunnat Jordanin itäpuolelle sen jälkeen kun luvattu maa oli valloitettu. Joosua sanoo: "Te ette ole hyljänneet veljiänne  koko tämän pitkän ajan kuluessa aina tähän päivään asti, ja te olette noudattaneet, mitä Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt noudattaa." (Joos.22:3). 

Veljet eivät hylkää toisiaan. Vaikka tiet veisivät fyysisesti eri suuntiin ja elämä pyörisi eri ihmisten parissa eri yhteisöissä, ei ihminen kuitenkaan voi mitätöidä Jumalan synnyttämää veljeyttä. Niin sanotusti ovien sulkeminen toiselta on tässä mielessä aika lapsellista. Kristillisyyteen sovellettuna kyse on maailmanlaajuisesta uskovien yhteisöstä. Johtajan näkökyky tulisi ulottua "oman" paikallisseurakunnan yli.