Anna anteeksi

Tekeekö mielesi kostaa? Kokeile: Anna hänelle anteeksi. Saatat yllättyä anteeksiannon 'voimasta'.

Köyhää minä katson

"Näin sanoo Herra:  -- Taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla. Millaisen talon te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan? Kaiken tämän on minun käteni tehnyt, niin nämä ovat syntyneet, sanoo Herra. Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa."
Jes. 66:1-2

Valtava asia

Mietin vielä uskoa Jeesukseen. Se on tietysti tosi tärkeä asia. Tämä elämämme täällä maan päällä on tosi lyhyt kun taas Elämä Taivaassa on ikuinen. Jos siis uskoo edes hituisen, niin kyllä siinä kannataa roikkua kiinni. Ja koska tässä on kyse niin valtavasta asiasta, niin minusta tuntuu jopa röyhkeältä, ellei siitä tavalla tai toisella kerro toisille. Minusta se tuntuu samalta kuin joku löytäisi mittaamattoman arvokkaan aarteen ja kätkisi sen jonnekin kotiinsa ja olisi niin kuin ei mitään olisi löytänyt.

Sana esillä

Jos käytän jotain sosiaalisen median palvelua tai esimerkiksi teen työhakemuksen, niin tuntuu että petän itseäni ja muita jos jätän kertomatta uskoni Jeesukseen. Olenhan uskossa kokonaan, en vain esim. 20 %. Jokainen ihminen uskoo jotenkin omalla tavallaan. Voihan olla, että joskus uskon lippuni ei liehu niin korkealla. Mutta rukoilen kyllä, että uskonlippuni ei jää puolitankoon :)

Miksen minä tee asialle mitään?

Ajatus:

'Välillä ihmettelen miksei kukaan tee jollekin asialle jotakin.
Harvemmin mieleeni tulee ajatus, että minä voisin olla tuo 'kukaan''

Arkipäivän ihmeet helposti lipuvat huomaamatta ohi

Lapsen päiväkodista tuli päätös, että lapsen päivähoitomuoto lähellä kotia lakkaa kokonaan ja vastaava päivähoitomuoto on tarjolla kaupungilla joidenkin kilometrien päässä. Tai jos haluaa, voi päivähoitomuotoa muuttaa, jolloin voi jatkaa samassa päiväkodissa.

Rukouspiirissä rukoiltiin, että lapsi saisi Jumalan tahdon mukaisen paikan.

Uudet hakemukset tehtiin ja päätökset uusista (ei niin hyvistä) päivähoitomuodoista tuli.

Sitten oli tehty ilmeisesti uusi päätös, koska ilmoitettiin, että alkuperäinen päivähoitomuoto alkaakin uudestaan lähellä kotia olevassa päiväkodissa.

Mitä tähän voisi enää sanoa? Nämä ovat arkielämän ihmeitä.

Kohti tuntematonta

Lähteä tuntemattomaan Jumalan varassa uskoen Jeesukseen Kristukseen. Voiko mitään hienompaa olla? Nähdä kuinka tie tasottuu ja  vuoret paiskaantuvat mereen.

Turvautuminen itseen vai Jumalaan

Erityisesti vahvojen ihmisten kompastuskiveksi voi helposti muodostua omaan itseen turvautuminen. Ehkä siksi Raamatussa kansojen vapauttajiksikin on noussut "ei niin itsevarmoja miehiä". Esim. Gideon:
"Mutta Gideon vastasi hänelle: 'Herrani, kuinka minä voisin pelastaa Israelin? Minähän olen Manassen heimon vähäpätöisintä sukua ja olen perheemme nuorin.'"
Tuom. 6:15

Tai Mooseksen vastaus Jumalalle:
"Mooses sanoi Herralle: 'Mutta, Herra, minä en ole koskaan ollut hyvä puhuja enkä ole nytkään, vaikka sinä olet puhunut minulle. Minulla on hidas puhe ja kankea kieli.' Herra sanoi hänelle: 'Kuka on antanut ihmiselle suun? Kuka tekee ihmisestä mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö juuri minä, Herra? Mene nyt, minä olen sinun kanssasi, kun puhut, ja neuvon sinulle, mitä sinun tulee sanoa.' Mooses sanoi: 'Minä pyydän, Herra, lähetä joku muu.'"
2. Moos.4:10-13