2.Moos.22

 ”Älä sorra äläkä ahdista muukalaista, sillä te olette itse olleet muukalaisina Egyptin maassa.” (jae 21). Israelilaiset olivat olleet muukalaisina Egyptin maassa 430 vuotta (2.Moos.12:40). ”-te tiedätte muukalaisen mielialan-” (2.Moos.23:9). ”Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niinkuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niinkuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.” (3.Moos.19:34, ks.5.Moos.10:19). 

Jumala viittaa muukalaisasiassa, ja myös orjuusasiassa, israelilaisten omiin kokemuksiin Egyptissä. Jos itse on käynyt jonkun asian läpi, niin ymmärtää vastaavassa tilanteessa olevaa ja voi auttaa. Kirjoituksia lukemalla jälkipolvi voi myös samaistua isiensä kokemuksiin.


Jeesuksesta sanotaan: ”Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.” (Hebr.2:18).




2.Moos.21

 Vanhan testamentin ja Uuden testamentin aikana on ollut palvelijoita, mutta myös orjia. Luvussa 21 puhutaan orjista. Orjillakin oli oikeutensa. ”Jos sinä ostat hebrealaisen orjan, niin hän palvelkoon kuusi vuotta, mutta seitsemäntenä hän pääsköön vapaaksi maksutta.” (jae 2). Saattoi olla, että olosuhteiden pakosta ihminen myi itse itsensä toista palvelemaan (3.Moos.25:39). Orja-asiassa Jumala muistutti kansaansa: ”Muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vapahti sinut. -” (5.Moos.15:15).

”Sillä joka orjana on kutsuttu Herrassa, on Herran vapaa; samoin vapaana kutsuttu on Kristuksen orja.” (1.Kor.7:22). Oli asemamme tai tehtävämme yhteiskunnassamme mikä tahansa, Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa olemme vapaita palvelemaan Jumalaa.




2.Moos.20

Luvussa 20 Jumala aloitti lain antamisen. Siinä sanotaan mm.

”Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” (jae 2)

”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, ” (jae 7)

”Muista pyhittää lepopäivä” (jae 8).

”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” (jae 12).

”Älä tapa”. (jae 13).

”Älä tee huorin. (jae 14).

”Älä varasta.” (jae 15).

”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.” (jae 16).

”Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.” (jae 17).


Erinomaisen hyviä ohjeita kaikille. Onhan se päivän selvää, että näitä käskyjä on hyvä noudattaa.

2.Moos.19

Luvussa 19 Mooses kävi kolme kertaa Siinain vuoren laella.  Siellä hän kohtasi Jumalan, joka puhui hänelle. Sitten Mooses vei Herralta Sanan alas kansalle. Voi sanoa, että luvussa valmistauduttiin vastaan ottamaan Herran laki. Seuraavat luvut käsittelevät lakeja ja säädöksiä; niitä kyllä Vanhassa testamentissa riittää.

On lohdullista, että Ihminen ei tule vanhurskaaksi lain kautta. ”Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ’vanhurskas on elävä uskosta.’” (Gal.3:11). ”mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen-” (Gal.2:16).


Jos sinä uskot Jeesukseen Kristukseen, niin sinä olet vanhurskas. Mitä tarkoittaa ’olla vanhurskas’? Kas, siinä onkin hyvä kysymys. Tähän vastaaminen on kotiläksysi :)




2.Moos.18

Luvussa 18 Mooseksen appi tuli tervehtimään Moosesta erämaahan Jumalan vuoren juurelle. Appi Jetro huomasi Mooseksen suuren työtaakan kansan tuomarina. ”Kun Mooseksen appi näki kaiken, mitä hän teki kansalle, sanoi hän: ’Mitä tämä puuha on, jota sinulla on kansan kanssa? Miksi sinä istut yksin ja kaikki kansa seisoo ympärilläsi aamusta iltaan asti?’” (jakeet 14 j 15).

Appi Jetro neuvoi Moosesta delegoimaan työtään. Sitä varten Mooseksen tuli valita koko kansasta kelvollisia ja Jumalaa pelkääväisiä, luotettavia ja väärää voittoa vihaavia miehiä (jae 21).  Mooses noudatti appensa neuvoa. Hän valitsi kelvollisia miehiä koko Israelista (jae 25).


Millainen on hyvä työmies? Hyvä työmies on kelvollinen, Jumalaa pelkääväinen, luotettava ja väärää voittoa vihaava. CV saattaa olla täynnä erilaisin suorittein saatuja arvonimiä mutta kertovatko ne todella luotettavuudesta tai Jumalaa pelkääväisyydestä? Jumalaa pelkäävä työntekijä todennäköisesti ymmärtää esimies-alainen suhdetta, on tunnollinen, päihteetön sekä tekee työnsä parhaansa mukaan kuin tekisi työtä Herralle eikä ihmiselle. (ks. Kol.3:23, Ef.6:7).

2.Moos.17

Luvuissa 15, 16 ja 17 voi löytää napisevan Israelin kansan erämaassa. On luonnollista, että kun sadat tuhannet ihmiset karjoineen vaeltavat erämaassa, on huoli vedestä, ruoasta ja niiden riittävyydestä. Ei se auta, että löytää jonkin lätäkön, vettä tulee olla valtavasti. 

Luvussa 17 ”-kansa riiteli Moosesta vastaan ja sanoi: ’Antakaa meille vettä juoda!’ Mooses vastasi heille: ’Miksi riitelette minua vastaan? Miksi kiusaatte Herraa?’ Mutta kansalla oli siellä jano ja he napisivat yhä Moosesta vastaan ja sanoivat: ’Minkätähden olet tuonut meidät Egyptistä, antaaksesi meidän ja meidän lastemme ja karjamme kuolla janoon?’” (jakeet 2 ja 3). 


Jumala antoi ja antaa kansallensa ravintoa yliluonnollisesti. Luvussa 15 Mooses heitti karvaaseen veteen Herran osoittaman puun ja vesi muuttui makeaksi. Luvussa 16 Jumala antoi mannaa kansalle Taivaasta. Luvussa 17 Jumala käski Moosesta lyömään sauvalla kallioon, ja kalliosta vuosi vettä.


Vaikeat olosuhteet voivat olla koetuksia sen suhteen, luottaako uskova Jumalaan käytännön elämässä; pitääkö Jumala lapsistaan todella huolta. 




2.Moos.16

Israelin kansa oli Jumalan johtamina matkalla Egyptistä kohti luvattua maata, kohti maata, joka vuoti maitoa ja mettä (2.Moos.13:5). Mooses ja Aaron olivat kansan ja Jumalan välissä. Erämaassa ollessaan kansa alkoi napista Moosesta ja Aaronia vastaan. Ilmeisesti huoli ruoan riittävyydestä oli ilmeinen. Jumala kuuli napinan ja sanoi Moosekselle: ”Katso, minä annan sataa teille leipää taivaasta.-” (jae 16). Israelin heimo antoi taivaan leivälle nimen manna. He söivät mannaa 40 vuotta, ”kunnes tulivat Kanaanin maan rajalle” (jae 35). 


Mitä manna oli? Raamattu sanoo, että se oli valkean korianderinsiemenen kaltaista ja maistui hunajakakulta (jae 31). ”Ja kun kastesumu oli haihtunut, katso, erämaassa oli maan pinnalla jotakin hienoa, suomujen tapaista, jotakin hienoa niinkuin härmä.” (jae 14). Mannaa kerättiin päivän annos, Goomer-mitta miestä kohden, perhekoon mukaan (jae 36). Kuudentena päivänä mannaa kerättiin kaksinkertaiseksi, koska seuraava päivä oli levon päivä, Herran sapatti. Goomer-mitta vastasi ilmeisesti muutamaa litraa.


Raamatussa Uuden testamentin puolella sanotaan: 

”Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: ’Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi’. Niin Jeesus sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän’. Niin he sanoivat hänelle: ’Herra, anna meille aina sitä leipää’. Jeesus sanoi heille: ’Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.’” (Joh. 6:31-35).