Kun me ihmiset olemme särkyneitä, heikkoja, emme me jaksa. Emme me jaksa kivuta ylös portaita, yrittää nousta vuorenrinnettä ylös. Jalka ei nouse, sielu saattaa huutaa tuskaa, kompastumme ja vaikka hammasta yhteen puremme, ei siitä mitään tule. Jalka lipeää, loukkaamme itseämme ehkä vielä lisää...
Mihin me kipuamme? Onko meidän pelastuksemme siellä vuoren päällä ja sinne nyt pitäisi jotenkin päästä? Vai voisimmeko kipuamisen sijasta tässä ja nyt, kellahtaa Jumalan kämmenelle? Tai pudota Hänen syliinsä?
Jumala käyttää ja on lähellä maailman silmissä heikkoja, särjettyjä ja hyljeksittyjä.
”Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.” (ps.34:19)
Tämä on ihmeellistä. Jumalan ajattelu on niin erilaista kuin maailman ajattelu. Sieltä rikkinäisestä saviastiasta loistaa valo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti