Jouluevankeliumi


Niinkuin on kirjoitettu

 Esra ja Jeesus lukevat pyhiä kirjoituksia:
"Silloin kokoontui kaikki kansa yhtenä miehenä Vesiportin edustalla olevalle aukealle; ja he pyysivät Esraa, kirjanoppinutta, tuomaan Mooseksen lain kirjan, jonka lain Herra oli antanut Israelille. Niin pappi Esra toi lain seurakunnan eteen, sekä miesten että naisten, kaikkien, jotka voivat ymmärtää, mitä kuulivat. Tämä tapahtui seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä. Ja hän luki sitä Vesiportin edustalla olevalla aukealla päivän koitosta puolipäivään saakka miehille ja naisille, niille, jotka voivat sitä ymmärtää, kaiken kansan kuunnellessa lain kirjan lukemista." (Neh.8:1-3)

"Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan. Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta". Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt." (Luuk.4:16-20)

Tuskinpa Esra tai Jeesus lukiessaan tekstejä pehmensivät tai muokkasivat niitä lennosta vaan he lukivat juuri  niinkuin Jumalan Sanaan on kirjoitettu. Myös tänä päivänä kun luemme Raamattua kenelle tahansa, meidänkin tulisi lukea juuri niinkuin siihen Sanaan on kirjoitettu eikä alkaa pehmentelemään ja säveltelemään omia.