1.Kun.5

"Ja kuningas käski louhia suuria kiviä, kallisarvoisia kiviä, laskeakseen temppelin perustuksen hakatuista kivistä." (1.Kun.5:17).

"Ja kun temppeli rakennettiin, tehtiin se kivistä, jotka tulivat valmiina louhimosta, niin ettei kuulunut vasaran, ei minkään rauta-aseen kalketta temppeliä rakennettaessa." (1.Kun.6:7).

Perustukset ovat tärkeitä - minkä tahansa asian suhteen. Jos ajattelemme vaikka taloa, joka on rakennettu kiviperustukselle, niin sen perustus todennäköisesti kestää. Mutta sekään ei kestä ikuisesti, sillä materiaali jo sekin, on häviävää. Ainoa perustus joka todella kestää on Jeesus Kristus. Raamatussa sanotaankin: "Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus." (1.Kor.3:11). Jeesus perustusta ei horjuta mitkään olosuhteet, tunteet tai itsesyytökset. Jeesus-perustus on Jumalan laskema, se kestää iankaikkisesti.

1.Kun.4

Kuningas Salomosto sanotaan, että hän oli hyvin viisas (1.Kun.4:29). Luvun neljä alussa luetellaan Salomon virkamiehiä. Tietty virkamieskoneistus oli sekin viisautta; Salomo tarvitsi apua ja tukea ympärilleen. 

Yksi tehtävä oli olla kuninkaan ystävä (jae 5). Ehkä sekin oli palkattu tehtävä. Kuninkaan ystävän tehtävistä ei Raamattu paljon kerro, mutta vaikuttaisi, että siihen liittyi erityinen luottamus, lojaalisuus, kuuntelijana oleminen ja ehkäpä neuvominenkin. Ajattelen kuitenkin, että pelkästään neuvonantajan tehtävästä ei ollut kyse. 

Aikaisemmin Raamattu kertoo Huusaista, joka myös oli kuninkaan ystävä (2.Sam.15:37). Huusai meni Daavidin neuvosta vihollisen puolelle ja pystyi harhauttamaan neuvoillaan vihollista (2.Sam.17).

Uuden testamentin puolella Jeesus sanoo: 

"Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni." (Joh.15:13-15).

1.Kun.3

Jumala ilmestyi kuningas Salomolle unessa ja sanoi: "Ano, mitä tahdot, että minä sinulle antaisin." (1.Kun.3:5). Salomo anoi kuuliaista sydäntä (jae 9). Herra tykkäsi siitä, mitä Salomo anoi.

"Ja Jumala sanoi hänelle: "Koska sinä anoit tätä etkä anonut itsellesi pitkää ikää, et rikkautta etkä vihamiestesi henkeä, vaan anoit itsellesi ymmärrystä kuullaksesi, mikä oikein on, niin katso, minä teen, niinkuin sanot: katso, minä annan sinulle viisaan ja ymmärtäväisen sydämen, niin ettei sinun vertaistasi ole ollut ennen sinua eikä tule sinun jälkeesi. Ja lisäksi minä annan sinulle, mitä et anonutkaan: sekä rikkautta että kunniaa, niin ettei koko elinaikanasi ole kuningasten joukossa oleva sinun vertaistasi." (1.Kun.3:11-13)

Raamatussa sanotaan: "Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan." (Matt.6:33). Voi kunpa me aina ensimmäisenä kääntyisimme Jumalan puoleen ja etsisimme Hänen tahtoaan! Jumala kyllä sitten antaa meille kaiken mitä tarvitsemme - ja vieläpä yli sen.

1.Kun.2

"Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy. Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille." (Gal.6:9-10).

Otskon luvussa Daavid viimeisissä ohjeissaan pojallensa Salomolle muistutti, että hän osoittaisi laupeutta Barsillain pojille. (ks.1.Kun. 2:7). Barsillain pojat olivat auttaneet Daavidin joukkoja, kun Daavid oli paennut Absalomia.

""Kun Daavid tuli Mahanaimiin, niin Soobi, Naahaan poika, ammonilaisten Rabbasta, ja Maakir, Ammielin poika, Loodebarista, ja gileadilainen Barsillai, Roogelimista, toivat sinne vuoteita, vateja ja saviastioita, nisuja, ohria, jauhoja ja paahdettuja jyviä, papuja, herneitä sekä hunajaa, voita, lampaita ja juustoja ruuaksi Daavidille ja väelle, mikä oli hänen kanssansa; sillä he ajattelivat: "Väki on nälissään, uuvuksissa ja janoissaan erämaassa"." (2.sam.17:27-29)

Laupeuden osoittaminen toiselle on viisasta. Niinkuin pahantekijä löytää pahan edestään, niin myös laupeuden tekijä löytää laupeuden edestään. 

1.Kun.1

"Voi meren rannikon asukkaita, kreettien kansaa!-" (Sef.2:5a, ks. Hes.25:16). Kreetit ja pleetit olivat Daavidin henkivartiostoa, palkkasotureita. Ilmeisesti he olivat Filisteasta tai  Kreetalta. Kreetit ja pleetit olivat mukana kun Daavidin poika Salomo voideltiin kuninkaaksi.

"Niin pappi Saadok, profeetta Naatan ja Benaja, Joojadan poika, sekä kreetit ja pleetit menivät sinne. He panivat Salomon kuningas Daavidin muulin selkään ja saattoivat hänet Giihonille.  Ja pappi Saadok otti öljysarven majasta ja voiteli Salomon. Ja he puhalsivat pasunaan, ja kaikki kansa huusi: "Eläköön kuningas Salomo!"" (1.Kun.1:38-39)

Matteuksen evankeliumin alussa sanotaan, että Jeesus on Daavidin poika (Matt.1:1). Tiesitkö, että Jeesus tulee vielä takaisin, myös ihan  maan päälle asti? Ajattele kuinka valtavaa se on! (ks. Ap.t.1:11, Matt.24:30, Sak.14:4; Ilm.19:11-16, 22:20). Jeesus tulee Kuninkaana ja Messiaana.