Ilmaisia kirjeellisiä Raamattukursseja

http://media7.fi/raamattuopisto/

Jumalan tahdon vastustaja

Jumalan tahto näkyy 10 käskyssä. Tästä on helppo päätellä mitä saatana tahtoo. Se tietysti tahtoo, että 10 käskyä rikotaan eli esimerkiksi tapetaan, varastetaan, tehdään aviorikoksia, ei kunnioiteta isää ja äitiä, ei pyhitetä lepopäivää, lausutaan vääriä todistuksia lähimmäisistä jne.

Eteen päin

Ehkä Sanaa pitäisi viedä rohkeammin eteen päin. Ehkä olemme liian hienovaraisia. Raamatussa Mat.6:6 ssa sanotaan:

"Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut."

Tämä ei tarkoita käsittääkseni sitä, että koko uskonelämä pitäisi salata kaikilta. Eikä rukoustakaan jos vain rukoilee aidosti eikä näyttääkseen muille kuinka "harras" on kuten Mat 6:5 ssä käy ilmi.

Eikö Sanaa pitäisi viedä eteen päin sopivaan ja myös sopimattomaan aikaan:
"julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen."
2. Tim.4:2

Jos liikaa hyssytellään, emmekö jää polkemaan paikoillemme. Mikä Rakkauden evankeliumissa on sellaista, että pitäisi hyssytellä?

Siunaaminen kätten päällepanemisella

Minua siunattiin rukouspiirissä kätten päällepanemisella. Pyysin siunaamista, koska koin, että jokin kokoajan häiritsee yhteyttäni Jumalan kanssa. Siunaus oli aikamoinen energiapaukku. Myöhemmin ilalla koin suurta kiitollisuutta ja sellaista autuasta olotilaa. Sen jälkeen olen ollut pidemmissä rukouksissa ja jotenkin kokenut johdatusta paremmin.  Suoraansanoen minusta on tuntunut, että rukouksiini on vastattu! Siunaus kyllä oli paikallaan ja vahvisti uskonelämääni. 

Sanaa lyhyesti Twitterissä

https://twitter.com/Taiveaho

Tämä on vasta aivan aluillaan.

Kun näkee oman mitättömyytensä

Istun kotona. Katson ikkunasta ulos ja mietin mitä on Jeesuksen seuraaminen. Tämä tilanne on mieletön. Todella sitä se on. Sillä miten elämäni muka on Jeesuksen seuraamista? Käsittämätöntä miten Jumalan armosta riittää tällaiselle kristitylle kuten minä. Ja kaiken huipuksi olen pelastettu! Nöyryys, Jumalan pelko ja Jeesuksessa kiinnipysyminen vahvistuu kun näkee oman mitättömyytensä.

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti

"Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti."
Hepr.13:8

Elävä Jumalamme tekee ihmeitä samanlailla tänä päivänä kuin on aina tehnyt.

Herra on avuttomien suojelija

"Herra on avuttomien suojelija. Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni.
Nyt olen saanut rauhan, Herra piti minusta huolen.
Hän pelasti minut kuolemasta, hän säästi silmäni kyyneliltä, ei antanut jalkani astua harhaan.
Minä saan vaeltaa Herran edessä elävien maassa."
PS.116:6-9

Evankeliumia eteenpäin

Ihmisen elämä on lyhyt. Nyt on evankeliumin eteenpäin viemisen aika.

"Taivas on Herran, maan hän on antanut ihmisille.
Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei yksikään, joka on hiljaisuuteen laskeutunut.
Mutta me kiitämme Herraa nyt ja ikuisesti. Halleluja!"
PS.115:16-18