Synnit ja usko

Olen syntinen ja tiedän, että saan syntini anteeksi niin kuin jokainen ihminen joka tulee uskossa katuvana Jeesuksen luo. Mutta eikö ole todella törkeätä, että jos tiedän tekeväni jotakin Jeesuksen tahdon vastaista, ja kuitenkin teen? Ja yhä sen jälkeen minulla on pokkaa palata Jeesuksen luo ja odottaa armon aaltoa sydämeeni. Aivan kuin vähättelisin Herraa, pitäisin Häntä narrina tai kiusaisin Häntä. Olenko kristitty uskovainen ihminen, elämänihän on jatkuvasti vastoin Jeesuksen tahtoa?

Uskon, että uskovainen ei ole sen synnittömämpi kuin ei-uskovainen. Missä sitten on ero? Kai se on siinä, että uskossa voi aina nousta uudestaan, ristiä kädet, katua ja rukoilla armoa. Ja pian uskovainen huomaa voivansa seistä selkä suorana Herran johdatuksessa kohti pelastusta. Hänen synnit on annettu anteeksi. Onko tämä tekopyhää? Ehkä tekopyhää on väittää olevansa synnitön uskovainen.

Voisinko sitten koko ajan rypeä synnissä, etsimällä etsiä synnistä lohtua, jos kerran Jeesus on tehnyt pesän sydämeeni? En, koska silloin kumartaisin saatanaa. Minulla voi olla vain yksi Herra, ja se on Jeesus Kristus, joka on tie, totuus ja elämä.

Mitä sitten tapahtuu näissä "uskossa" tehdyissä synneissä? Voiko ihminen olla uskossa ja samalla ajatella toisesta huonoa, katsoa himokkaasti tai tehdä jotakin pahaa? Nuo mustat saatanan hetket tulevat ja menevät. Herra ei varmasti katso niitä suotuisasti. Hän on kyllä antanut välineet kiusauksien voittamiseksi. Jos niihin kuitenkin sortuu, niin silloin täytyy nöyrtyä, painaa pää alas, rukoilla ja toivoa parasta.

On helppo antaa ohje:

-Tule Jeesuksen luo
-Kuuntele mitä Jeesus puhuu
-Elä kuuleman mukaan.

On hyvä kuitenkin katsoa välillä peiliin ja kysyä: Elänkö itse tämän ohjeen mukaan? Voin itse myöntää olevani täysin Jumalan armon varassa.