Kun Saarnaajan kirjaa lukee, niin vähän hämmentyy. Mitä tämä oikein on? Onko kaikki tosiaan pelkkää turhuutta.
Saarnaajan kirjassa Saarnaaja, Daavidin poika sanoo:
"Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta! Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?"
Saarn.1:2-3
Saarnaaja alkaa etsimään elämän tarkoitusta auringon alla. Hän etsii viisautta, rakentaa itselleen taloja, istuttaa puutarhoja, kokoaa kultaa, ottaa useita vaimoja... Sillä rahaa kyllä riitti, olihan hän kuningas.
"Minä en evännyt silmiltäni mitään, mitä ne halusivat, enkä kieltänyt sydämeltäni yhtäkään iloa. Vaivannäköni tuloksista minun sydämeni iloitsi, sen palkan sain kaikesta ponnistelustani."
Saarn.2:10
"Minä vihasin koko elämää, sillä kaikki, mitä auringon alla tapahtuu, oli minusta pelkkää pahaa, turhuutta ja tuulen tavoittelua."
Saarn.2:17
Eikö näytä, että Saarnaaja oli hukannut uskonsa ja etsi totuutta maallisesta, siitä mitä oli auringon alla? Oliko Saarnaaja eksynyt? Saarnaajasta kyllä huokuu masentunut tarkoituksettomuus...eikä ainakaan minulle tekstistä välity Jeesuksen tuomaa kaikkivoipaa rakkautta, iloa ja rauhaa, sitä mitä uskova kokee kun Henki koskettaa... Ehkä Saarnaajan kirja onkin esimerkki siitä, että maailmasta ei ratkaisua löydy...Ehkä totuus löytyykin "auringon yläpuolelta"... niin kuin kirkossa kuulin opetettavan.
Kuitenkin Saarnaajan kirjan lopussa ikään kuin usko olisi löytynyt:
"Tässä lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä. Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista."
Saarn.12:13-14
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti