Ylitsevuotavaa rakkautta

Minä jämähdin Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen ensimmäiseen tunnustekoon, joka tapahtui häissä Galilean Kaanassa. Häissä oli viini loppunut.

Ensinnäkin Jeesuksen äidin, Marian usko, kun hän sanoo Jeesukselle: 'Heillä ei ole viiniä.' (Joh.2:3). ja seuraavaksi Marian sanat palvelijoille (ja samalla Marian viimeiset ääneen lausutut sanat evankeliumissa): 'Mitä hän teille sanookin, tehkää se.'(Joh.2:5). Maria uskoi, että Jeesus hoitaa homman. Ja miksei hän olisi uskonut, olihan enkelikin sanonut, että Marialle syntynyt lapsi on pyhä jota kutsutaan Korkeimman Pojaksi ja Jumalan Pojaksi (Luuk.1:32,35).

Jeesus sanoi Marialle: 'Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.' (Joh.2:4). Jeesus sanoo maallista äitiään naiseksi eikä äidiksi. Varmaan Jeesus korostaa sitä, että hän on Jumalasta, ei maasta. Jeesus kuitenkin teki tunnusteon. Miksi? Saiko Marian usko Jeesuksen toimimaan? Jeesus ilmaisi tunnusteolla kirkkautensa.

Sitten tunnusteko:

"Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia.Jeesus sanoi palvelijoille: 'Täyttäkää astiat vedellä', ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: 'Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle', ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. -"
Joh.2:6-9

Tässä huomioni kiinnittyy ensin kivisiin vesiastioihin, joita käytettiin juutalaisten tapojen mukaisiin pesuihin. Näitä astioita Jeesus käyttää tunnusteossaan. Ihan kuin kristinusko joka rakentuu juutalaisuuden pohjalle. Astiat täytetään ääriä myöten vedellä. Kun pitojen valvojalle annetaan astiasta maistaakseen vettä, se oli muuttunut viiniksi. Ääriään myöten täynnä, ylitsevuotavaa rakkautta, puhdistumista Jeesuksen veressä. Jotakin tässä on samaa kuin ehtoollisessa, uusi liitto minun veressäni.

Minulle näistä jakeista huokuaa ylitsevuotavaa rakkautta ja puhdistumista synneistä  kun vain Jeesukseen uskoo. Näin Jumala puhuttelee minua näiden jakeiden kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti