"Jokainen eläköön edelleen sen osan mukaisesti, jonka Herra on hänelle suonut ja joka hänellä oli, kun Jumala hänet kutsui. Tämän ohjeen minä annan kaikissa seurakunnissa."
1. Kor.7:17
Uskoontultuaan ihminen saattaa nähdä omassa itsessään, mutta myös perheessään, asioita jotka ovat kaikkea muuta kuin kristillisiä. Ennen uskoon tuloa näillä asioilla ei niin ollut merkitystä. Ehkä asioista saatu hyöty omalle itselle painoi vaakakupissa eniten. Mutta nyt hämärähommissa viihtyvä aviomies tai vieraan uskonnon jumalaa palvova vaimo pistääkin ajatuksille vauhtia... Miten minä voin olla tällaisessa tilanteessa?
On lohdullista tietää, että Jumala on antanut uskon lahjana aivan varmasti oikealla hetkellä oman tahtonsa mukaan. Ja Jumalan tahto on aina oikein. Jumala voi pistää uskovan ihmisen epäuskoiseen kotiin - mutta toisaalta - onko koti enään epäuskoinen?
"Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään. Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä. Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa. Ja mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mies, mistä tiedät, voitko pelastaa vaimosi?"
1. Kor.7:12-16
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti