Tuom.6

Jos Jumala on olemassa, miksi maailmassa on kaikenlaista pahuutta, vaikeuksia ja ahdinkoa? Tämä on hyvä kysymys, mihin voi olla vaikea vastata. Itse olen tyytynyt ajattelemaan, että Jumalan ymmärrys on niin suuri, että ihmisen ymmärrys ei siihen riitä  (Jes.55:8-9). Vain Jumala näkee kaiken ja kaikkien yhteydet kaikkeen. Kun maailmassa tapahtuu jotakin ikävää, hyvä Jumalamme on jostakin syystä sallinut sen tapahtua. Kaikki on kuitenkin Jumalan kontrollissa. 

"Niin Gideon vastasi hänelle: "Oi, Herrani, jos Herra on meidän kanssamme, miksi sitten kaikki tämä on meitä kohdannut? Ja missä ovat kaikki hänen ihmeelliset tekonsa, joista isämme ovat meille kertoneet sanoen: 'Herra on johdattanut meidät tänne Egyptistä'? Mutta nyt Herra on hyljännyt meidät ja antanut meidät Midianin kouriin." (Tuom.6:13).

Midianilaiset sortivat israelilaisia seitsemän vuotta (Tuom.6:1). Kun kansa kääntyi Herran puoleen (Tuom.6:6), nosti Jumala kansan vapauttajaksi Gideonin, jota Jumala vahvisti tunnusteoilla (mm. Tuom.6:21-22, 36-40, 7:10-15). Vahvistettuna Gideon oli valmis kohtaamaan viholliset. "-Minä olen sinun kanssasi, ja sinä voitat midianilaiset niinkuin yhden ainoan miehen". (Tuom.6:16, ks.7:15)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti