"Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurskaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvän käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin. Se on onnettomuus kaikessa, mitä tapahtuu auringon alla, että kaikilla on sama kohtalo, ja myös se, että ihmislasten sydän on täynnä pahaa ja että mielettömyys on heillä sydämessä heidän elinaikansa; ja senjälkeen-vainajien tykö!" (Saarn.9:2-3)
Näissä jakeissa tulee kyllä selväksi, että me kuolemme. En nyt tiedä, kuinka lohdullista tämä sana on. Fyysinen ruumiimme kuolee olimmepa sitten tehneet hyvää tai pahaa. Aikaisemmin Saarnaajan kirjassa puhutaan sydämeen laitetusta iankaikkisuudesta: "Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua." (Saarn.3:11). Tätä iankaikkisuusasiaa tuleekin nyt pohtia. Toki aineellinen ruumiimme rapistuu ja kuolee, mutta entä aineeton puoli: sielu ja henki? Jeesus sanoo Raamatussa: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä." (Joh.6:46). Oletko miettinyt koskaan tätä iankaikkisuusasiaa? Mikä siinä on uskosi perusta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti