4.Moos.36

"ja he asettuivat Mooseksen ja pappi Eleasarin ja päämiesten ja kaiken kansan eteen ilmestysmajan ovelle ja sanoivat: 'Meidän isämme kuoli erämaassa, mutta hän ei ollut siinä joukossa, joka kävi kapinoimaan Herraa vastaan, Koorahin joukossa, vaan hän kuoli oman syntinsä tähden, eikä hänellä ollut poikia. Miksi häviäisi nyt meidän isämme nimi hänen sukunsa keskuudesta sentähden, että hänellä ei ollut poikaa? Anna meille perintöosuus isämme veljien keskuudessa.'" (4.Moos.27:2-4). 

Mahla, Tirsa, Hogla, Milka ja Nooga olivat rohkeita naisia, kun he uskalsivat selkä suorana lähestyä esivaltaa ja sanoa asiansa minkä he kokivat tärkeäksi.  Vieläpä itse Jumala oli samaa mieltä heidän kanssaan: "Selofhadin tyttäret puhuvat oikein-" (4.Moos.27:7). Luvussa 36 Herra sääti, että heidän tuli mennä vaimoiksi isänsä sukukunnan sukuun, ettei perintöosa siirtyisi sukukunnalta toiselle.

Raamatussa annetaan painoarvoa kaiken ikäisten naisten ja miesten sanomisille. Sillä esimerkiksi että on nuori, ei ole vähättelevä merkitys. "Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen, vaan ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa. vanhusten ja nuorten sanomisille." (1.Tim.4:12).  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti