1.Moos.11

Kun ihmisiä ei vielä ollut tavattoman paljon, oli vain yksi kieli ja yksi kansa. Tämä kansa yhdessä tuumin rakensi itselleen kaupunkia ja tornin. ”-Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan.”


Tässä oli jotakin mistä Herra ei pitänyt.  Hän sanoi: ”Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.” Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta. (1.Moos.11:7-8)


Tänä päivänä kun kuulee puhuttavan vierasta kieltä, kertoo se tämän Raamatun paikan toteutumasta. 


Raamattu sanoo, että Jumala on antanut Jeesukselle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, ”niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.”(Fil.2:10-11)


Jumala on antanut ihmiselle erilaisia kykyjä ja osaamista. Helposti ajaudumme elämään elämäämme ikään kuin omassa varassamme oman viisauden ja voiman mukaan. Siksi yksi kaunein ja ihanin asia on se, kun ihminen notkistaa polvensa Kaikkivaltiaan Jeesuksen Kristuksen edessä. Hänen nimensä on kaikkia muita nimiä korkeampi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti