2.Sam.17

Ahitofel oli Daavidin neuvonantaja, joka meni Daavidin vastustajaksi nousseen pojan, Absalomin,  puolelle. "Ja kun Daavidille kerrottiin, että myös Ahitofel oli salaliittolaisten joukossa Absalomin puolella, sanoi Daavid: "Herra, käännä Ahitofelin neuvo hulluudeksi"." (2.Sam.15:31)

Absalom ei toteuttanut Ahitofelin neuvoa Daavidin surmaamiseksi. vaan Huusain, joka  oli Absalomin riveissä Daavidin toiveesta tekemässä Ahitofelin neuvoa tyhjäksi (2.Sam.15:34, ks.2.Sam.17:6-13). "Silloin sanoivat Absalom ja kaikki Israelin miehet: "Arkilaisen Huusain neuvo on parempi kuin Ahitofelin neuvo". Sillä Herra oli säätänyt sen näin, tehdäkseen tyhjäksi Ahitofelin hyvän neuvon, että Herra saattaisi Absalomin onnettomuuteen." (2.Sam.17:14).  "Mutta kun Ahitofel näki, ettei hänen neuvoansa noudatettu, satuloi hän aasinsa, nousi ja lähti kotiinsa omaan kaupunkiinsa, ja kun hän oli toimittanut talonsa, hirttäytyi hän; niin hän kuoli, ja hänet haudattiin isänsä hautaan." (2.Sam.17:23). 

Kenen puolella sinä seisot? Raamatussa sanotaan: "Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?" (Room.8:31). Jumalan puolella Jeesuksessa Kristuksessa seisova (ks. Room.5:2) on voittajan puolella ja kulkee voittosaatossa (ks. 2.Kor.2:14). Jumala ei anna niin kuin maailma antaa. "Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö." (Joh.14:27).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti