2.Moos.1

Egyptiin orjana joutunut Joosef, jonka Jumala nosti Egyptin kakkosmieheksi sekä Egyptin farao, olivat kutsuneet Josefin isän perheineen Egyptiin. Israelilaiset lisääntyivät runsaasti Egyptissä. Kun Joosef ja koko se sukupolvi oli kuollut, uusi Egyptin kuningas alkoi ahdistamaan maassa asuvia israelilaisia. Raamatussa sanotaan: ”Niin egyptiläiset pitivät israelilaisia orjantyössä väkivalloin ja katkeroittivat heidän elämänsä kovalla laasti- ja tiilityöllä ja kaikenlaisella työllä ulkona kedolla, kaikenlaisella työllä, jota he teettivät heille väkivalloin.” (jakeet 13-14). Tilanne ajautui niin pahaksi, että farao antoi käskyn: ”Kaikki poikalapset, jotka syntyvät, heittäkää Niilinvirtaan, mutta kaikkien tyttölasten antakaa elää.” (jae 22).


Uuden testamentin puolella kerrotaan kuningas Herodeksen antaneen vastaavanlaisen käskyn. Hän ”lähetti tappamaan kaikki poikalapset Beetlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat-” (Matt.2:16). Tappamisen kohteena oli mm. Beetlehemissä syntynyt Jeesus.


Väkivallalla ei kuitenkaan voida tehdä tyhjäksi Jumalan työtä. Kristinuskoa ei voida hävittää väkivallalla tai yhteiskunnan lainsäädännöllä. Kristinusko sekä Jumalan silmäterä Israel ovat ja pysyvät Jumalan lupausten mukaisesti.


”Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” (Matt.10:28)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti